Objekt 4 - Facility 77

 

Ruotsalaisen Objekt 4:n debyyyttialbumi on rehellisesti sanottuna varsin tavanomaista dark ambientia. Siinä on hyvin elokuvallinen tyyli, eli mukana on sekä maalailua että kolahduksia, askeleita, yms. Paketissa on kaksi kiekkoa, joiden sisältö on suunnilleen puoliksi sama. Ensimmäinen levyistä on normaali stereoalbumi, jälkimmäinen on tehty DTS 5.1 -standardin mukaiseksi. Voin suoraan sanoa, että ensimmäiset kuusi kuuntelukertaa pidin tätä hyvin heikkotasoisena levynä, mutta sitten mielipiteeni yhtäkkiä muuttui. Nimittäin Objekt 4 onnistuu samalla tavoin kuin esim. Kammarheit - se tuo jo tuttuun ja kliseiseen tyylilajiin jotakin kiehtovaa hiomalla konseptin erittäin toimivaan muottiin.

 

Artisti: Objekt 4
Formaatti:
2CD-R
Levy-yhtiö: Deserted Factory
Julkaisuvuosi: 2005
Painos: 100 kpl
Kokonaiskesto: 39:00+56:52
Kappaleita: 6+7

Facility 77 on koko ajan kuin kuuntelisi ääniraitaa elokuvaan jota ei ole. Se on kolkko, tutun oloinen ja huippukohdaton, mutta iskee silti hämmentävällä voimalla, jos sille vain antaa tilaisuuden. Objekt 4:n vahvuus ei nimittäin ole tutuissa tehokeinoissa, vaikka niitä onkin jopa liiallisuuksiin asti mukana. Se vahvuus löytyy hienovaraisista muutoksista näennäisten huippukohtien välillä. Selkeimmin ilmiö erottu raidalla Area. Tässä on artisti joka osaa muuttaa teoksensa tunnelmaa ilman että kuulija tajuaa missä muutos oikein tapahtuikaan. Toisaalta, jos pahimmista kliseistä päästäisi eroon, tulisi tuo voima luultavasti vielä vahvemmin esiin. Sävellystyössä on siis vielä huomattavasti kehittymisen varaa, ja James Hornerin Aliens-soundtrackin heti mieleen tuovista assosiaatioista olisi ehkä syytä päästä eroon. Instrumentality, levyn omaperäisin osuus, osoittaa ettei tämä tuottane artistille jatkossa ongelmia. Mikä levyn tekee kuitenkin todella kiinnostavaksi on se, että se on selkeä tienviitta ambientin tulevaisuuteen. Uskon, että monikaiutinsävellyksissä on tämän tyylilajin todellinen suunta, ja tässä on rohkea avaus sinne päin. Kun irtonaiset äänet pääsevät kunnolla oikeuksiinsa tulemalla eri suunnista, syntyy tilan tuntu jollaista kahden kaiuttimen musiikki ei voi luoda. Tavallaan siksi oletankin, että tämä levy on alunperinkin tehty usealle kaapille - sen verran paljon latteammalta se pelkällä stereolla kuulostaa.

Vaatii todella huolellista, toistuvaa kuuntelua, mutta palkitsee sen. Ja onhan tämä harvinaista herkkua niille, jotka ovat satsanneet kotiteatteriin. Vähintäänkin vakavan harkinnan arvoinen levy, vaikka ei sopine kaikkein nirsoimpaan makuun.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

To be honest, the debut album of the Swedish band Objekt 4 is just common dark ambient. It has a very cinematic style, meaning there are loads of scenic painting as well as clangs, thumps, footsteps, etc. The album comes packed into two discs, with about half of the contents of those two being the same. The first of the two is a normal stereo album, the second made according to the DTS 5.1 standard. I can honestly say that during the first six listens, I consider this a very lousy album, but then suddenly reversed my opinion. This is due to a similar success as that of Kammarheit - Objekt 4 is able to refine a clichéd, too-common style into something fascinating by making it work fluently..

Facility 77 seems constantly like a soundtrack to a movie that does not exist. It is gloomy, familiar-seeming and lacking in highlights, yet strangely powerful if given a chance. For Objekt 4's strength is not in the classic effects that are so obvious on this album as to become annoying. Rather, it's in the subtle changes that happen between those deceptive high points. This is most obvious on the track Area. What we have here is an artist capable of altering the mood without letting the listener notice when and where the changes were made.

On the other hand, getting rid of the worst clichés would probably make this a lot more stronger still. There's still much room for development as far as composition work is concerned, and getting rid of associations that at once bring James Horner's soundtrack to Aliens to mind would probably be a good idea. Instrumentality, the most original of this album's tracks, shows that it would probably not be very hard for the band to reach that level.

The thing that makes this album especially intriguing, however, is that it's a clear road sign towards ambient music's future. I believe that the true direction for this kind of material lies indeed in composing for more than two speakers, and this is a bold step towards that. When the singular sounds get their full power by being presented from different directions, a new, more complete feel of space is created. That's why I presume this has been made with the DTS output in mind - it does sound a lot more flat in traditional stereo.

This is an album that requires repeated, concentrated listening to fully appreciate, but will eventually reward that attention. And it is indeed a rare treat (for now) for those who have purchased a full home audio theatre system. This is at the very least an album worth serious consideration, even though it may not fit the tastes of the most critical and picky audience members.

Jiituomas