Ruotsalaisen Fredrik Bergströmin alunperin P/D(B) -nimellä esiintyneen projektin kolmas/neljäs (riippuen siitä lasketaanko Virtue of Selfishness -kasetin 100+50 kappaleen CD-R -painos vai ei) täyspitkä albumi. Ensimmäistä kertaa Fredrik ei tee musiikkiaan yksin, vaan yhdessä Erik Lundbergin kanssa.

Yhteistyö on selvästi kannattanut, sillä kyseessä on NFOL:n selkeästi paras levy, vaikka yksikään sen kappaleista ei nouse uskomattoman upean Thou Shalt!:in kilpailijaksi. Sen aloittaa ja lopettaa yhden ainoan samplen, "The Greatest trick the Devil ever pulled was convincing the world he didn't exist" ympärille tehdyt kappaleet, (The Unexisting Trick ja The Greatest Trick), jotka toisin kuin yleensä todella toimivat eivätkä jää vain jankaamaan paikoilleen.

Levyä hallitsee suurimman osan aikaa kolmen elementin - rumpujen, taustalla olevan syntetisaattorin ja noisen - vuorottelu ja päällekkäisyys. Parhaimmillaan se on Onomako Brush:issa, joissa monimutkaistuva rumpukuvio on selvästi hallitsevana (Bergströmhän on ollut mm. Mortiisin ja Ordo Equilibrion kiertuerumpalina), ja muut ainekset vain tukevat sitä. Muita erityisiä herkkupaloja ovat kohiseva Dies Irae-tulkinta Day of Wrath ja lähes tyylilajissa lähes pakollisen Crowley-samplen tarjoileva, rummutuksesta noiseksi päätyvä Deus Otiosus. Heikkoja tai edes keskinkertaisia biisejä ei levyltä tällä kertaa löydy.

Erittäin hyvä johdatus koko lajityypin aliarvostetuimman artistin tuotantoon. Parhaimmillaan suuressa kaikuvassa tilassa soitettuna.

Jiituomas