Moljebka Pvlse - The Leaves of Their Songs

Tukholmalaisen Moljebka Pvlsen jo toinen julkaisu vuoden 2004 aikana esittää jälleen uuden suunnan yhtyeen linjasta. Se alkaa hyvin tutun oloisesti, lievästi särisevänä minimalistisena ambient-maalailuna. Soundimaailma on kuitenkin selvästi lämpimämpi kuin edellisillä albumeilla. Jo kakkosraidalla nyogen alkaa kuitenkin erottua jotakin uutta. Mukaan on tullut uusia elementtejä: pieniä lisämelodioita taustalle ja etäisen kuorolaulun kaltaisia kuvioita itse pääteemaankin.

 

Artisti: Moljebka Pvlse
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Fin de siécle media

Julkaisuvuosi: 2004
Kokonaiskesto: 73:07
Kappaleita: 6

Tyyli on silti ehdottomasti yhä tunnistettavaa Moljebka Pvlsea. Kolmantena oleva chotan jää, vaikka sisältääkin myös uutta, varsin paljon vanhemman tuotannon oloiseksi. Suurin muutos tapahtuukin tultaessa levyn kahteen pitkään kappaleeseen. Niistä ensimmäinen, lähes 18 minuuttia pitkä, mestarillinen chorei, on tunnelmaltaan hyvin harras. Siinä on runsaasti muokkautuvaa melodiaa, muutama pianon tyylinen sointu tasaisin välein, ja hyvin harmoninen kokonaisrakenne. On kuin kuuntelisi yhdistelmää Moljebka Pvlsesta, Ure Thrallista ja Arvo Pärtin pianoteoksista. Loppua kohti teos siirtyy yhä synkempään ja ahdistavampaan suuntaan, mutta pysyy silti erittäin yhtenäisenä kokonaisrakenteeltaan. Kyseessä on ehdottomasti yksi koko vuoden hienoimmista kappaleista. 27-minuuttinen anzan on sen sijaan alkupuolellaan varsin outo. Se on huminaa, jonka päälle ilmestyy tunnistettava, (artistille poikkeuksellisesti) manipuloimaton kitara soittamaan rentoutusmusiikin oloista melodiaa. Osio ei mielestäni oikein kunnolla toimi missään vaiheessa. Siitä kuitenkin siirrytään parempaan suuntaan, portaittain kohti hiljaisen kohisevaa, uhkaavaa äänimaisemaa. Puolivälissä ollaan lähellä Sadalmelik-albumin tunnelmia, ja niissä matkataankin kasvavan mutta vaimean rätinän saattamina aina kappaleen loppuun asti. Viime hetkillä taustaan liittyy heleämpiä palasia, jotka luovat kokonaisuudelle hienon jälkitunnelman. Levyn päättää kakkosbiisiä muistuttava mugen, jossa tuttuun säröiseen Moljebka-äänimaailmaan kytkeytyy pieniä, tuoreita ja harmonisia lisäsävyjä.

The Leaves of Their Songs on Moljebka Pvlsen levyksi varsin hajanainen albumi, jossa kappaleiden erityispiirteet tekevät niistä selvästi erillisiä teoksia. Silti yhtenäinen tunnelma varsin hyvin säilyy, niin että kaikki tuntuu selkeästi saman artistin tuotannolta. Mathias Josefson osoittaa näin jälleen kerran sekä muuntautumiskykyään että monipuolisuuttaan. Ja muistuttaa taas kerran siitä, miten tiukan laadukas linja Moljebka Pvlsen levyillä on.

Hienoa uusiutumista vanhan tyylin sisällä. Erinomainen levy.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

This album - already the second one in 2004 - by the Stockholm-based Moljebka Pvlse presents yet another direction in the band's style. It begins in a very familiar way, as a slightly buzzing minimalist ambient landscape. The sound, however, has a much warmer tone than before. On track two, nyogen, something new starts to appear. There are new elements: small secondary melodies in the background, as well as movements resembling a distant choir to the main theme. The style is still definitely recognizably that of Moljebka Pvlse.

The third track, chotan, contains a lot of new stuff, but still remains similar to older material. The big change happens after it, as the first of the album's two longer tracks starts. The nearly 18 minutes long chorei has a very sacral feel. It contains a multitude of mutating melody, a couple of piano-like notes repeating themselves at a steady, slow pace, and a very harmonious structure. It's like listening to a combination of Moljebka Pvlse, Ure Thrall and the piano works of Arvo Pärt. Nearing the end, the piece moves towards a more gloomy, oppressive feel, but manages to keep its structural integrity intact. It's definitely one of the finest songs published this year.

In contrast, the 27-minute anzan feels quite weird in the beginning. It's about drones, on top of which appears a recognizable, non-manipulated (something very un-MoljebkaPvlse-like) guitar that plays a relaxation music-like melody. That part doesn't in my opinion work at all well. After it become better segments, however, as the song progresses by stages towards a threatening, muted soundscape. At half-point the mood of the wonderful Sadalmelik-album is reached, and that style, supported by a growing yet dim buzzing, is preserved to the end. At the last moments, some lighter pieces are added, giving a very nice after-effect to the song. The album ends with mugen, a thematically similar song to the second track of the disc. In it some harmonious extra elements join the familiar, distorted "Moljebka Pvlse ambience" sound.

As a Moljebka Pvlse album, The Leaves of Their Songs is quite inconsistent. On it the tracks' styles make them very distinctly individual songs. Nevertheless the general mood survives, so that everything feels like the work of the same artist. Mathias Josefson once again shows how well he handles a multitude of styles. And reminds us again of just what high-quality works Moljebka Pvlse albums are.

Excellent renewal within the old style. A brilliant album.

Jiituomas