Zojo muistuttaa huomattavan paljon useita Moljebka Pvlsen aiempia levyjä, eli se on hidasta, maalailevaa ambientia, jossa on paljon sävyjä, ja jonka  kehittyminen on usein hyvin huomaamatonta. Hämmentavän kaunis kaiun käyttö nostaa rakenteellisesti kiehtovan A Book about Lawsin todella vahvaksi teokseksi. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Daylightista, joka kyllä kehittyy, mutta jauhaa rasittavasti sireenimäistä pääteemaansa paikallaan.

The Longest Night sisältää äänimaiseman lisänä kellon, joka taustansa seurassa tuo heti mieleen Halo Manashin. Raita on varsin kaunis, mutta ei aivan yhtyeen parhaimmistoa. Michiko Kashiban vokaalit tuovat kautta linjan mukavaa lisäsävyä, mutta niitä ei ikävä kyllä hyödynnetä yhtä tehokkaasti kuin vokaaleja Dvnkl-albumilla (2006).

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että Zojo on enemmänkin välityö kuin uusi, itsenäinen luomus. Se ei todellakaan ole heikko, mutta Moljebka Pvlsen yleiseen laatuun verrattuna se on vain aika keskinkertainen.

Jiituomas

Zojo strongly resembles many other Moljebka Pvlse ambient albums, being slow and painting-like. There are many shades and tones, and it develops often very subtly. An amazing use of echo lifts the structurally fascinating A Book about Laws into an extremely fine piece. The same cannot unfortunately be said of Daylight, which does develop, but keeps grinding its siren-like main theme in place, going really nowhere with it.

The Longest Night has in addition to its ambient layer a bell, which, combined to the background, immediately brings Halo Manash to mind. The track is very beautiful, but not in the class of the project’s best works. Michiko Kashiba’s vocals add very nice extra tones into the mix all the way through, but they are not utilized as effectively as were the vocals on Dvnkl (2006).

All in all, it seems that Zojo is more an in-between work than a new, individual creation. It is not at all bad or weak, just not up to the quality and innovation I have come to expect from Moljebka Pvlse.

Jiituomas