Todella kalseaa ja etäistä ambientia toteutettuna yhdellä manipuloidulla kitaralla, jota tukee pari harvoin käytettyä syntetisaattoria. Ja tämä on kehu, sillä ruotsalaisen Mathias Josefsonin debyyttialbumista huomaa, että siinä haetaan tietoisesti hyvin toisen tyyppistä tunnelmaa kuin ambientissa yleensä.

Koan on kuin toinen, kylmempi versio Lustmordin klassikosta The Place Where The Black Stars Hang, tai variaatioita Tangerine Dreamin varhaistuotannosta. Se on kolmen vartin mittainen sessio hammaslääkärin tuolissa, josta kuitenkin lähtee hyvillä mielin.
Koanin selkeästi vahvimman kappaleen, Parshva:n aikana kitara muistuttaa hetkittäin enemmän selloa kuin itse itseään, ja kuulostaa levyn päättävässä Kapimala:ssa hetkittäin jopa kokonaiselta kuorolta keksellä suurta tyhjyyttä. Juuri tuolla avaruudellisella kaiun käytöllä onkin huomattava merkitys koko levyn toimivuudessa, ja se tuo musiikkiin yhtä aikaa jotakin kliinisen tuttua ja jotakin hyvin vierasta. Hieno levy, mutta ikävä kyllä Koan vaatii erittäin huolellista keskittymistä, jotta se ei katoa pelkäksi taustamusiikiksi.

Jiituomas