Moljebka Pvlse - Ciemna

Puolan kiertuetta 2008 varten tehty Ciemna on varsin tyypillistä tuoreempaa Moljebka Pvlsea. Se on ikään kuin fuusio Mathias Josefsonin hienoja taidemusiikkikokeiluja ja bändinimellä tehtyjä maisemia. Se alkaa ohuella ääniaallolla, jota koristelevat luonnon äänet. Jatkossa mukaan tulee lisää hitaita kuvioita, jotka tuovat kokonaisuuteen uskomatonta täyteläisyyttä. Sitä silti rikotaan, onnistuneesti, pienin sivuäänin. Tunnelmaa on hyvin vaikea kuvata sanoin, mutta kuultuna - varsinkin kuulokkeilla - se todellakin vakuuttaa. Materiaali on perus-Moljebkaa, kuitenkin niin, että myös mahtavalla Dvnkl-albumilla (2006) mukana olleen Karin Jacobsonin lisäpanos tuo siihen mainioita lisäsävyjä.

Artisti: Moljebka Pvlse
Formaatti:
CD-R / mp3
Levy-yhtiö: Isoramara
Julkaisuvuosi: 2008
Painos: 12 kpl
Kokonaiskesto: 72:30
Kappaleita: 2

Ciemna on hieno lisäys Moljebka Pvlsen parhaiden albumien joukkoon, johon tosin mahtuu jo useita levyjä ennestäänkin. Aivan kärkisijoille se ei kuitenkaan yllä. Se on haastavaa mutta ei liian hankalaa ambientia, jonka voi olettaa kiinnostavan niin äänimaisemien kuin tademusiikinkin ystäviä. Pelkäksi taustamusiikiksi siitä ei ole, sen verran levottomaksi se keskivaiheillaan käy.

Ansiokas lisä Moljebka Pvlsen muutenkin todella tasokkaaseen ja kattavaan tuotantoon.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Ciemna, done fo the Polish tour of 2008, is quite typical of more recent Moljebka Pvlse. It is like a fusion between Mathias Josefson’s fine art-music experiments and the band-named soundscape works. It starts with a thin sound wave, decorated by the sounds of nature. Later on, in join more slow movements, which bring into the whole some incredible robustness. That gets nevertheless intentionally, and well, broken with small side noises. The mood is very hard to describe with words, but when listened - especially with earphones - it is highly impressive. The material is basic Moljebka, but so that the extra presence of Karin Jacobson, who also participated on the magnificent Dvnkl (2006) gives it fine shades. Ciemna is a fine addition to amongst Moljebka Pvlse’s best works, a list quite long already. It does not, however, quite reach the top positions. It is challenging, yet not too difficult ambient, something I think will interest both fans of art music as well as soundscapes. It does not work as just background music, as the middle parts of it are so restless.

A fine new piece in the already so high-quality, massive discography of Moljebka Pvlse.

Jiituomas