Lustmord - Zoetrope

Dark ambientin johtotähti Lustmord tekee tunnetusti leipätyönään mm. elokuvamusiikkia Hollywood-elokuviin. Tässä työssä herran kädet ovat ymmärrettävästi varsin sidotut ohjaajan toiveisiin, jonka vuoksi hän ei yleensä tee soundtrackejaan Lustmord-nimikkeellä. Hieman vaihtoehtoisempaan Zoetrope-lyhytelokuvaan tekemiinsä musiikkeihin Brian on kuitenkin ilmeisesti sen verran tyytyväinen että katsoi niiden olevan uutena Lustmord-albumina julkaisemisen arvoiset. Itse elokuvalle ei ole vielä löydetty edes julkaisijaa, mutta levyn lopusta löytyy sentään tietokoneella katsottava traileri.

 

Artisti: Lustmord
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Nextera
Julkaisuvuosi: 2002
Kokonaiskesto: 56:06
Kappaleita: 10

Kun Zoetropen pistää soimaan, ymmärtää välittömästi mistä Lustmordin kunnioitus on kotoisin. Muiden dark ambient -artistien levyihin verrattuna Lustmordin musiikki tuntuu suorastaan tulevan ulos kaiuttimista ja ympäröivän kuulijan tavalla jota en uskonut edes mahdolliseksi omilla stereoillani. Itse kappaleet on eritoten alkupäässä koottu varsin säästeliäästi eri aineksistä ja luovat minimalistisen, tyhjän tunnelman. Minulla ei ole elokuvan juonesta juurikaan hajua, mutta musiikista saa sellaisen tunnun, kuin matkustaisi avaruusaluksessa yksin läpi suuren tyhjiön. Koskaan ei tapahdu kovin paljoa yhtaikaa mutta sen sijaan kappaleissa tapahtuu muutoksia hyvinkin paljon - joskus vähän turhankin paljon, josta saa sellaisen olon, että nyt itse elokuvassa varmaan tapahtuisi jotain. Näissä kohdissa itse musiikki ei pysty kantamaan kerrontaa vaan kuulijalle jää häiritsevä olo että jää jostain paitsi ja monin paikoin levyä on tämän takia aika vaikea seurata.

Tämä vaivaa onneksi vain joillain kappaleilla kuten vaikka Transitional Pathway kun taas toiset, kuten hyytävä, kuiskauksista tehty Amalgamated Man tai mahtipontisen synkkä Disintegration pystyvät luomaan erinomaisen vaikuttavia kuuntelunautintoja. Loppupäässä kuuluu jopa hieman melodista materiaalia. Myös trailerin ääniraita toimii hyvänä kappaleena. Elokuvan kulkuun liittyvät äkilliset muutokset monissa kohdin voivat olla erittäinkin häiritseviä, toisaalta Zoetrope pystyy tarjoilemaan myös todella kokonaisvaltaisia äänikokemuksia mieheltä, joka todella osaa hommansa.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot