Heilige Feuer IV

Heilige Feuer-festarien kokoelmasarja jatkuu, mutta minne jäi kolmas osa? Jään toivomaan että mm. Inadea, Cyclotimiaa ja Les joyaux de la princessea sisältävä osa vielä näkee päivänvalon. Ei neljännessäkään osassa silti valittamista ole, artistilista näyttää tällä kertaa Steinklang-vetoiselta: Vetrophonia, Painslut, Rasthof Dachau sekä Bearer of the Inmost Sun. Kokoelmien pakkauskonseptista on kiitettävästi pidetty kiinni. Toisaalta kansipahvi on yhäkin niin heppoista että tämäkin osa saapui postista minulle varsin lytyssä.

 

Kokoelma
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Der Angriff
Julkaisuvuosi: 2005
Painos: 600 kpl.
Kokonaiskesto: 60:14
Kappaleita: 10

Kokoelman avaava venäläinen Vetrophonia on ainoa tuntematon nimi listalla. Tällä kertaa kokoelman venäläisvahvistus ei tee suurta vaikutusta - kappaleet Appassionata ja S.O. Maschinen ovat varsin tavanomaista, vaikkakin ihan hyvin toteutettua kokeellista industrial-hälymassaa. Konkreettisessa otteessa on oma viehätyksensä, mutta personallisuutta tästä puuttuu. Rytminoisen ja voimaelektroniikan välimaastoon asettuva Painslut on kohtalaisen kovassa maineessa, mutta minulle vain ohimennen tuttu. Ensimmäinen kappale on todella hienoa rytmistä elektrovaikutteista pörinäindustrialia mm. Thorofonin henkeen, eli samaan aikaan innovatiivista ja retrohenkistä. Painslutin toinen kappale on puolestaan jylläävän myrskyisää voimaelektroniikkaa. Rasthof Dachau laskettaneen jonkinmoiseksi klassikoksi voimaelektroniikkapiireissä. Ensimmäinen kappale Mein Blut, meine Asche on omalla tavallaan old school-henkinen, hitaiden säröisten rumpujen ja synkän orkestraalikuvion päälle puhutut särjetyt vokaalit ovat tavallaan aika EBM-henkisiä. Kuitenkin kappale onnistuu olemaan toimivan mahtipontinen, vaikkakin aika kornilla tavalla. Escape into Sleep (Tyrant or Martyr II) on taas perinteisempää voimaelektroniikkaa. Allerseelenin kauniit kappaleet Salz ja Wein ovat tyypillistä Gerhard Petakin uudempaa tuotantoa - menevien taustarytmien päällä viulu- tai pianosampleja ja kuiskattuja ja laulettuja runovokaaleja omaperäiseen tyyliin jota voisi nimittää melkein esoteeriseksi pop-industrialiksi. Itseeni tämä Allerseelenin "hypno-pop"-tyyli vetoaa erittäin paljon, mutta voin arvata että ihan kaikkien heiniä se ei ole. Bearer of the Inmost Sunin olen jotenkin mieltänyt taas yhdeksi neofolk-tulokkaaksi, mutta tässä olevat kappaleet ovat enemmänkin Blutharsch-henkistä orkestraalia, melkeinpä plagiointiin saakka (Nagelfar-kappaleessa käytetty Taksikuski-sample on myös hieman kulunut). Bearer of the Inmost Sun onnistuukin lähinnä vahvistamaan pessimistiset käsitykseni genren tilasta.

Lyhyesti sanottuna selkeää ja linjakasta jatkoa kulttikokoelmasarjalle. Erittäin hyvä, mutta ei silti mikään klassikko.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot