Flowers Made of Snow

Flowers Made of Snow jatkaa Cold Meat Industryn kokoelmalevyjen sarjaa, jonka tarkoituksena on esitellä levy-yhtiön uusia kiinnityksiä ja tarjota maistiaisia jo tuttujen yhtyeiden tulevilta levyiltä. Siten kokoelma onkin ikään kuin jatkoa edelliselle tuplakokoelmalle The Absolute Supper:ille.

 

Kokoelma
Formaatti: 2CD
Levy-yhtiö: Cold Meat Industry
Julkaisuvuosi: 2004
Kokonaiskesto: 55 min + 66 min
Kappaleita: 12 + 11

Levy-yhtiön bändit on jaettu karkeasti tyylin mukaan kahdelle eri levylle. Ensimmäisellä CD:lle on laitettu neoklassista industrialia edustavat ja sitä tyylillisesti lähellä olevat yhtyeet. Aloittajan kunnian on saanut Coph Nia, jonka esittämä The Oath on syntikkataustan varaan puhuttu kappale. Monet tuntuvat tästä tykkäävän, mutta itse en osaa ottaa tällaista kevyttä syntikkaindustrialia aivan vakavasti. Turhan aliarvostettu The Protagonist puolestaan lukeutuu mielestäni CMI:n neoklassisosaston parhaimmistoon. Yhtye liikkuu The Sick Rose -kappaleellaan jännästi elokuvamusiikin (Vrt. esim. Kilar) ja neoklassisen industrialin välisessä maastossa. Yhtyeen nokkamies Magnus Sundström on tehnyt musiikkia muun muassa teatteriesityksiin ja The Protagonistin musiikki onkin hyvin visuaalista. CMI:n vanhimpiin yhtyeisiin kuuluva In Slaughter Natives, joka on varmaan kaikille tuttu, esittää juuri sitä tavaraa, mitä siltä voi odottaa. The Vulture ei kuitenkaan lukeudu yhtyeen parhaimpiin kappaleisiin. Siinä minua häiritsee erityisesti korkealle nouseva naislaulu ja kappaleeseen sopimaton pianomelodia.

Seuraavaksi tuleekin liuta minulle tuntemattomia, kuten Olen´K, All My Faith Lost…, The Last Hour ja Apatheia, jotka kaikki tekevät tämän myötä debyyttinsä CMI:n leivissä. Näistä paras on ehdottomasti Apatheia, jonka iloinen ja melodinen neofolk tuntuu jotenkin pakottomalta, toisin kuin asian laita on monien muiden kohdalla. Muut kolme ovatkin melko mitäänsanomattomia ja CMI:n toimintaa pitemmän aikaa seuranneille varmasti melkoinen tyylillinen shokki. Ranskalainen Olen´K on melkeinpä puhdasta goottia sekoitettuna neoklassisilla vaikutteilla. All My Faith Lost… puolestaan soittaa melko heikkoa, paikoitellen hieman folkahtavaa musiikkia naislaululla. The Last Hour taas tuo puhelaulullaan ja syntikkataustoillaan itselleni mieleen Coph Nian. Seuraava tuleva Ataraxia erottuu edellisistä huomattavasti täydellisemmällä ja ammattimaisemmalla otteella. Kaikki varmaan tietävät yhtyeen omintakeisen tyylin, joka tuntuu vaikuttaneen moniin neoklassisen ja gootin välitilassa liikkuviin yhtyeisiin. Incabala on kelpo kappale viime levyjen tyylistä täysin akustista Ataraxiaa. Ordo Rosarius Equilibrion ja levyllä esittäytyvien uusien tulokkaiden tasoero on kuin päivän ja yön. Yesterday brings but a Serpent of Ash on paras viimeaikoina kuulemaani ORE:a ja takuuvarmaa tavaraa militaristisesta Der Blutharsch/Blood Axis -tyylin industrialista pitäville. Kaksi seuraavaa artistia Hesperos ja Sibelian ovat jälleen uusia nimiä CMI:n tallissa. Hesperos on tyyliltään Ataraxian jalanjälkien perässä kulkevaa melko mitäänsanomatonta neoklassisen ja gootin sekoitusta. Sibelian puolestaan on kuin yhdistelmä The Protagonistia, Ataraxiaa ja brittiläistä Elijah´s Mantlea. Melko pitkä The Sin Eater on siis todellista crossoveria. Mielestäni kappale on todella outo kokonaisuus kaikin puolin. Levyn päättävän Sanctumin esitys koostuu kahdesta täysin erilaisesta osasta, joista toinen tuo mieleen Ministryn parhaat päivät ja toinen kuulostaa oudolta elektronisten äänten ja neoklassisen sekoitukselta.

Toiselle CD:lle on koottu CMI:n dark ambientia sekä raskaampaa osastoa edustavat artistit. Levyn aloittaa jo muutaman levyn julkaissut Desiderii Marginis. Yhtye liikkuu samojen tunnelmien parissa kuin samasta kaupungista tuleva Raison D´Etre. Tällä kokoelmalla Desiderii Marginis kuitenkin peittoaa kappaleella Where I end and you Begin tällä kertaa melko vaisun Raison D´Etren aivan mennen tullen. Samaa tyyliä jatkaa osoittain myös melko nopeasti kaksi levyä julkaisut Atrium Carceri, jonka kappale Impaled Butterfly erottuu dark ambientin massasta japaninkielisellä puhesamplella ja - genre huomioon ottaen - melko reippaalla rummutuksella. Itseäni kuitenkin häiritsee Atrium Carcerin, kuten myös Desiderii Marginisin ja Raison D´Etren kohdalla tietynlainen kliinisyys ja soundien liiallinen puhtaus. Seuraavana tuleva MZ.412 yllättää minut positiivisesti. Nordvargr ja kumppanit ovat tehneet kokoelmalle kovaa iskevän ja rytmisen kappaleen, joka tuo mieleen paikoitellen jopa vanhan Megapteran. Vaikka MZ.412 ei aivan suurimpiin suosikkeihini lukeudukaan, niin on hieno huomata, että sillä on vielä annettavaa industrial-musiikille. Toinen ruotsalaisen industrial-musiikin veteraani BDN kulkee While You Sleep -kappaleella mielestäni parempaan suuntaan kuin edellisillä virallisilla julkaisuillaan. Kappale edustaa samanlaista junnaavaa materiaalia kuin mistä Proiekt Hatin kanssa yhdessä tehty Destroy CD-R antoi jo pientä esimakua. Uskon, että artistin tuleva levy on vähään aikaan paras Brighter Death Now -julkaisu. IRM puolestaan tuottaa hieman yksitoikkoisella My Mother-kappaleellaan pienen pettymyksen,. Varsinkin kun tietää, miten hyvää materiaalia yhtye kykenee tuottamaan, kuten Oedipus Dethroned -levy osoitti. Tuntuu, ettei IRM ole tuon jälkeen vastaaviin saavutuksiin yltänyt. Levyn paras esitys on mielestäni Deutsch Nepalin Of parasites and disguises, joka onnistuu luomaan todella jännän tunnelman muutaman elementin avulla. Kappaleessa on hieno yksinkertainen bassokuvio sekä loistava toistuvasti etualalle nouseva kumma naputus. Myös Linan melko puhdas laulu sopii kappaleeseen hienosti. Seuraavana oleva Nacht ei jää oikein millään tavalla mieleen ja Austin Osman Sparen inspiroima Death Posture kuulostaa lähinnä kaiuttimesta toiseen vaeltavalta aavemusiikilta. Toisen levyn ainoa aiemmin CMI:lle levyttämätön bändi tai artisti taitaa olla Beyond Sensory Experience, jonka esittämä The Trade tuntuu jonkinlaiselta ylijäämäkappaleelta. Itse pidän yhtyeen Old Europa Cafe:lle tekemistä levyistä, mutta nyt BSE:n musiikista puuttuu kaikki se tuoreus ja yllätyksellisyys, joka juuri tekee yhtyeen OEC:lle tekemät levyt mielenkiintoisiksi. Myös Ulf Söderbergin Sephiroth liittyy Raison D´Etren, IRM:in ja BSE:n joukkoon levyn alisuorittajiin. Söderberg on tehnyt samaa tunnelmalista dark- tai etnoambientia jo useamman vuoden sekä omalla nimellä että Sephirothina. Parhaimmillaan Söderberg saa loihdittua aikaan hienoja tunnelmia ja upeita rytmejä, mutta Therasia ei edusta miestä parhaimmillaan. Levyn päättävä Skin Arean kappale on todellinen yllätys poiketen täydellisesti yhtyeen aiemmasta materiaalista. Hitaasti käynnistyvä, hyvän rumpukompin ja kitaramelun varaan rakennettu Choose Art…not Life on jotain sellaista mitä CMI:lle levyttävältä yhtyeeltä ei ole totuttu kuulemaan. Mielestäni Skin Area tuo mieleen industrialin sijaan krautrockin legendan, saksalaisen Faustin.

Flowers Made of Snow esittelee kattavasti Cold Meat Industryn nykytilaa. Tuntuu, että kokoelmalla mukana olevista bändeistä lähes kaikki uudet tulokkaat Apatheiaa lukuun ottamatta eivät saa minua kovinkaan vakuuttuneiksi. Mielestäni CMI:n maine mielenkiintoisena levy-yhtiönä lepää yksinomaan vanhojen yhtyeiden kuten Ordo Equilibrion, In Slaughter Nativesin, Deutsch Nepalin, Raison D´Etren ja Brighter Death Nown varassa. Ainakin jos tarkastellaan uusien artistien osuutta levyllä, niin näyttää, että CMI:n musiikillinen linja on siirtynyt entistä pehmeämpään suuntaan. Tämä tekeekin levystä heikomman kuin Absolute Supper, johon sitä ei voi olla vertaamatta. Lopuksi hämmästelen vähän sitä, miksei Proiekt Hat ollut kokoelmalla mukana.

Jaakko Penttinen

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot