Kshatriy - From Heart to Heart

Tällä albumillaan Kshatriy jatkaa avaruudellista linjaansa, mutta edellistä kiekkoa hallitummin. Hajaäänet puuttuvat tällä kertaa paketista, ja huomio on kokonaan kaikuisassa, lämpimässä etäisyydessä. Sergey Uak-Kib on jo aiemmin osoittanut taitonsa äänitilojen luomisessa ja niin nytkin: From Heart to Heart on kyseenalaistamaton matka universumin kaikuihin. Se on hieno, harmoninen ambient-kokonaisuus, joka soljuu tilasta toiseen, välillä hyödyntäen myös didgeridoota, välillä vokaaleja.

Artisti: Kshatriy
Formaatti:
CD
Levy-yhtiö: Muzyka Voln
Julkaisuvuosi: 2012
Painos: 500 kpl
Kokonaiskesto:
59:47
Kappaleita: 6

Albumin suureksi haasteeksi, kuten Kshatriylle ennenkin, nousee, että niin vahvimman kautensa Lustmord että varsinkin Inade ovat jo moneen kertaan mestarillisesti luoneet samankaltaisia kokonaisuuksia, eli todellisesta omaperäisyydestä ei tämän levyn kohdalla voida puhua. Samalla artisti kuitenkin vastaa kysyntään - on kuin saisi yhteislevyn noista kahdesta mestarista, varsin lähellä vahvinta mahdollista. Tuttua, silti uutta, hienosti sävellettynä kokonaisuutena. Kshatriyn nimi tarkoittaa edelleenkin luotettavaa laatua.

Avaruus-ambientin ystäville erinomaista herkkua, joka sopii loistavasti alan parhaimmiston seuraan. Muille suosittelen hankittavaksi vasta sitten, kun Inaden ja Lustmordin mestariteokset on ensin kuunneltu puhki huolella.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

On its third album, Kshatriy continues on its space-like course, but with more restraint than on the previous one. This time there are no dissonant extra sounds, and thus the whole attention is on the warm, echoing sense of distance. Sergey Uak-Kib has already shown his skill in creating sound-spatiality, and so too here: From Heart to Heart is an undeniable trip to the echoes of the universe. It is a fine, harmonious ambient whole, that flows from one state to the next, at times making also use of didgeridoo and vocals. Its great challenge, as to Kshatriy already before, is that Lustmord at his strongest period, and especially Inade, have many times already created the same kinds of senses, masterfully so. Therefore, this cannot really be considered an innovative work. At the same time, the artist is responding to demand - it’s as if we get a combination album made of those two masters’ styles, close to as good as it could get. Familiar, yet novel, in a well composed whole. Kshatriy’s name continues to denote high quality.

For friends of space-ambient, a great delicacy that fits right in with the best of the genre. For others, I do recommend buying it only after you have first heard the relevant masterpieces from Inade and Lustmord.

Jiituomas