H. Kivelä - Ikonoklasti

Useimmat kokeilemistani soittimista kieltäytyivät lukemasta tätä etiketitöntä levyä. Työkoneeni kuitenkin suostui. Onneksi, sillä herra Kivelä on tehnyt todella erinomaista noiseambientia, joka kestää kuuntelua ja ansaitsee tulla kuulluksi. Kyseessä on siis todella tasokas pauhaavan hälyn vallista tehty äänimaisema, jota muunnellaan taajuusvaihtelulla ja pienillä harkiten käytetyillä lisärätinöillä.

 

Artisti: Heikki Kivelä
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: Toiko
Julkaisuvuosi: 2005
Painos: 50 kpl.
Kokonaiskesto: 63:10
Kappaleita: 6

Ääni on pohjakuvioinniltaan varsin yksinkertaista jos sitä vertaa muihin saman tyylisuunnan tekijöihin (esim. Haare), mutta sen soinnissa on tavaton rikkaus. Soundimaailma on hyvin puhdas, mutta onneksi harvoin häiritsevän kliininen (lähinnä sitä vain Siivekkäät-raidalla). Silloin kun mukana on tunnistettavia elementtejä ne on fuusioitu luonteviksi osiksi kappalerakenteita. Myös ne raidoista (erityisesti rytmitetty Valon Nylkemä) jotka ovat rajumpia on saatu tässä kontekstissa muistuttamaan enemmän "äänimaisemointia noisen kautta" kuin suoraa, rujoa noisea. Toisaalta, jos nostaa volumen tarpeeksi ylös, tulee koko levystä tyylikästä "tavallista" hälyä. Loistava se on kummassakin muodossa, vaikka mukana on totta kai kaikkea (noise)ambientia uhkaava vaara siitä että liian pitkä paketti maisemointia alkaa kyllästyttää, erityisesti Kivelän tavaramerkkinä toimivan napsutuksen kohdalla. Siksi suosittelen kuuntelemaan tätä sopivina annoksina, niin se pääsee täysiin oikeuksiinsa.

Oikein hyvä levy.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Most of the cd players I tried completely refused to play this unlabeled disc. My work computer, however, accepted it. Which was excellent, since Heikki Kivelä has made truly great noise ambient that easily survives multiple listening times and is worth hearing. This is indeed a very high-quality soundscape that is made from a wall of rampant noise which is then altered through frequency changes and small, well thought-out extra buzzes.

The base structure of the sound is quite simple compared to other artists with a similar style (such as Haare), but it has a tonal richness to it. The sonics are very clean, yet nicely enough not overtly clinical (except on the track Siivekkäät). When there are recognizable elements present, those are fused into the tracks' structures in a natural-seeming manner. Also those tracks that are rougher (especially the rhythmic Valon Nylkemä) have been made so that in this context they seem more like "ambience through using noise" than just blunt, harsh noise. On the other hand, if the volume is turned high enough, the whole album turns into stylish "ordinary" noise. It's excellent in either form, even though the danger inherent to all (noise)ambient - boredom that comes out of too much soundscaping - is ever present, especially in relation to Kivelä's almost constant trade mark clicks. I therefore recommend that you listen to this in small portions, so that it gets appreciated as it should.

An excellent album.

Jiituomas