Karjalan Sissit - Karjalasta Kajahtaa

Markus Pesonen on vienyt Karjalan Sissien saagan jo kolmanteen kokopitkään asti ja voin sanoa tämän olevan herran ylivoimaisesti paras teos tähän saakka. Karjalasta Kajahtaa yhdistää nimittäin aiempien levyjen parhaat puolet - nimikkolevyn ahdistavan synkkyyden ja Miserere:n dynaamiset rakenteet ja rakentaa niiden päälle hyvin persoonalliselta kuulostavan ja yhtenäisen kokonaisuuden. Ehdottomasti tärkein parantava lisä tällä levyllä ovat vokaalit - Pesosen ahdistunut karjunta tekee Karjalan Sisseistä aivan oman juttunsa, eikä tämä kuulosta enää ollenkaan niin paljoa Sophialta kuin aiemmat teokset.

Artisti: Karjalan Sissit
Formaatti: CD / LP / LP boksi
Levy-yhtiö: Cyclic Law, Eternal Soul
Julkaisuvuosi: 2004
Painos: LP 349 kpl, boksi 49 kpl.
Kokonaiskesto: 45:51
Kappaleita: 12

Lyriikat eivät yllättäen olekaan mitään sota-ajan ylistystä vaan kertomusta ahdistuneesta ja toivottoman ankeasta elämästä , sysimustan humoristisesti esitettynä. Elämän Kovat Koulut kertoo masennuslääkkeiden tarjoamasta helpotuksesta, kappaleessa Jesus Ställde In toivotaan edes vapahtajalta apua, mutta "Jeesus ei tahtonut enään", Haulikolla Hommat Järjestykseen on suoraa jatkoa Miserere-levyn Den Bittra Mannen-kappaleen synkälle monologille, Avioero:ssa huudetaan että "Se on loppu nyt! Minä juon viinat ja lähden töihin ja niin kauan kun ruoka on pöydässä saa vaimo elää !". Moisen jälkeen onkin jotenkin tyylikästä päättää levy vanhalla iskelmällä jossa Tapio Rautavaara haikeasti laulaa "Eihän se tyttö minun kyytiini tullut, kun olen poika hurjanlainen..."

Tällä levyllä Karjalan Sissit-teema alkaakin saada selkeämpää, synkeän ironista merkitystä: levy on lähinnä kuva alkoholisoituneen suomalaisen työläismiehen ankeasta todellisuudesta - raskaan työnteon, viinakierteen, nalkuttavan vaimon ja masennuslääkkeiden harmaassa maailmassa voivat ainoana valopilkkuna olla ajan kultaamat sotamuistot. Levylle ripotellut vanhat iskelmät Heili Karjalasta, Tulipunaruusut ja Juokse sinä humma ovat kuin lämpimiä muistoja ajasta joka ainakin tuntuu paremmalta. Muilla kappaleilla pauhaavat väkivaltaiset marssirummut ovat toisenlainen sota-ajan heijastus: ajatus omasta sotasankaruudesta voi olla se ainoa itsetunnon palo jäljellä, ainoa asia mikä antaa voimaa edes siihen viimeiseen tekoon, oli se sitten sanoa suorat sanat pomolle, jättää vaimo tai ottaa se koko pilleripurkki päästäkseen eroon elämän kovista kouluista. Tai täräyttää haulikolla helvettiin ne kaikki ja lopuksi vielä itsensä. Periksi ei ainakaan annettu!

Iskelmien käyttö on muodostunut jo Karjalan Sisseille tavaramerkiksi, ja se toimii. Vaikka ajatus olisikin perujaan Der Blutharschilta niin Karjalan Sissien käytössä ne saavat aivan omanlaisensa, syvemmän merkityksen. Tosin kolme kierrätettyä iskelmää on aika paljon yhdelle levylle. Levyn yleinen tyyli on sitä mitä odottaakin; raivoisaa rummutusta, mahtipontisia ja surumielisiä orkestraalilooppeja sekä myös mukava annos rätinää. Kuitenkin nämä kaikki elementit, sota-ajan hitit mukaanluettuna tuntuvat sulavan saumattomasti yhteen, eikä tässä ole ollenkaan Misereren hajanaista tuntua. Hitaan päättäväiset instrumentaalikappaleet kuten Kunnia Isänmaa ja Kapitulieren? Nein! kommunikoivat toimivasti huudosta ja rummutuksesta koostuvien kanssa. Jos albumissa jotain huomautettavaa on niin ehkä yhden iskelmistä olisi voinut jättää pois, ja suurempi annos melua olisi luonut vieläkin omaperäisemmän lopputuloksen. Kuitenkin tämän levyn rahkeet riittävät jo helposti nostamaan Karjalan Sissit tyylilajinsa kärkikomppaniaan.

John Björkman


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Karjalan Sissit has brought it´s saga to the third chapter, and I can honestly say that this is by far mr. Pesonen´s most successful work. Karjalasta Kajahtaa (roughly translatable as "It thunders from Karelia") combines the best sides of his previous records - the oppressive darkness of the self-titled album and the dynamic compositions of Miserere, and builds on them to create a personal and coherent whole. The most important, and personal, development on this album are the vocals - Pesonen´s anguished yelling marks Karjalan Sissit apart from Sophia and others it has sounded (a little too much) like in the past.

Surprisingly, the lyrics are not glorifications of the Winter and Continuation Wars (Finland´s part in WWII), but a darkly humorous depiction of a dreary life full of hopelessness and depression. Elämän Kovat Koulut ("The Hard Schools of Life") tells about the relief of anti-depressants, in Jesus Ställde In ("Jesus Cancelled") there is hope that at least the Saviour would help, but "Jesus did not want to help anymore", Haulikolla Hommat Järjestykseen (roughly "Putting Things in Order with a Shotgun") is a direct continuation to the dark monologue on Miserere´s track Den Bittra Mannen. In Avioero ("Divorce") Pesonen yells "It is over now! I´ll drink my booze, and go to work, and as long as there´s food on the table, the wife may live!" After this it is quite fitting to end the album with war-time singer Tapio Rautavaara´s melancholic hit Juokse sinä humma, where he sadly sings "..no, the girl would not come with me, for I am a wild kind of boy..." The theme of Karjalan Sissit takes a new, clearer form on this album, a darkly ironic meaning: this is mostly a depiction of the dreary reality of the alcoholic Finnish worker - in a grey world between heavy labour, the circle of alcoholism, the bitching wife and the anti-depressants, the only source of joy or pride can be war-time memories, sweetened by time. The old schlagers used on the record, Heili Karjalasta, Tulipunaruusut and Juokse sinä humma are like warm memories from a time which at least feels better. The thundering martial drums on the other tracks can work as a different reflection of a past war: the thought of being a war-hero can be the only flame of self-confidence left, the only thing that can give strength, if only for a last deed; to speak the straight words to your boss, to leave your wife, or maybe take the whole jar of pills to get rid of the hard schools of life. Or even to take a shotgun and just blow it all to hell, yourself included. Winter War soldiers never surrender!

The use of old schlagers has already become a trademark for Karjalan Sissit, and they work. Although the thought might have originated from Der Blutharsch, Karjalan Sissit seems to give them a much deeper meaning. Although I must say that three old schagers is a bit much for one album. The general style of the album is what might be expected: furious percussion, epic and sad orchestral loops and also a nice portion of noisy elements. All these ingredients, including the war-time hits, fit together perfectly, and there is none of the incoherent feel of Miserere. Instrumental tracks like Kunnia Isänmaa ("Honour of the Fatherland") and Kapitulieren? Nein! communicate well with the more aggressive ones. If some remarks need to be made, it might have worked better with at least one less recycled schlager and a bigger dose of distortion would have made an even more original result.

John Björkman