Latvian tunnetuimman folkyhtyeen Ilgin viimeisin on astunut pienen mutta merkittävän askeleen entistä popimpaan suuntaan. Se on silti vielä selkeästi post-folkloren puolella. Lähestyttävyyttä ja tarttuvuutta on silti tullut paljon lisää, ehkä jopa puristisempia sieluja häiritsevissä määrin. Sinällään se olisi sääli, sillä tämän taitavampaa folkkia ei juurikaan tehdä.

Suurin osa levystä on vain "oikein hyvää" tavaraa, mutta seassa on pari aivan uskomatonta raitaa, Škersu Dienu Saule Teka ja hidas Runa Laudis Ko Runa. Pari heikkoakin on, funkiksi vedetty Rita Rasa Krita ja turhaan hoilotukseen menevät Tiem Bus Sargat Pavardinu ja Es Ar Sauli Sadereju. Lisäksi mukaan mahtuu yksi merkillisen musikaalimainen (Ozolinš Sadega) - joka Webber-assosiaatioista huolimatta kuluu levyn parhaimmistoon. Yhtyeen selvinä vahvuuksina ovat netisestäänkin korostuneet oudot melodiarakenteet, erinomainen laulu ja halitsevien yksittäisinstrumenttien käyttö. Heikkoudet ovat puolestaan lähinnä yhtyeestä riippumattomia: "autenttisuuden" ja populaariuden suhde on aina ongelmallinen, ja latvian kielen terävyys tekee siitä välillä varsin ongelmallisen (ulkomaalaiseen korvaan) laulettavaksi pehmeämmissä osuuksissa. Näistä pikkuvioista huolimatta Ilgi on vakavan folkin ja/tai post-folkloren ystävälle suositeltava kokemus, ja tämä on yhtyeen levyistä mielestäni selkeästi paras. Tämä on todella taitavasti tehtyä, tarttuvaa ja usein äärimmäisen tyylikästäkin post-kansanmusiikkia.

Hyvää tavaraa, mutta vain avomieliseen makuun.

Jiituomas