Herbst9 - :Consolamentum:

Jo ensimmäisestä levystään lähtien Herbst9 on erottunut edukseen industrialin massasta yksilöllisellä ja vakuuttavalla tyylillään. Pelkistä sampleista saumattomasti kokoonkudotut ritualistiset ja orgaaniset äänimaailmat yhdistävät Deutsch Nepalin, Inaden ja Sephirothin parhaita puolia, kuulostamatta kuitenkaan liikaa yhdeltäkään niistä. Kahden CD-levyn jälkeen Consolamentum on yhtyeen ensimmäinen vinyylijulkaisu.

Artisti: Herbst9
Formaatti: 12"
Levy-yhtiö: LOKI Foundation
Julkaisuvuosi: 2002
Painos: 750 kpl.
Kappaleita: 2

LP sisältää kaksi pitkää kappaletta, joista ensimmäinen, Bloodmoon Ritual, aloittaa nostattamalla tunnelmaa vähäisemmin keinoin johdattamalla kuulijan sisään maailmaansa satunnaiselta kuulostavin äänin. Kappaleen ytimen luovat pian munkkikuorotaustat ja hypnoottinen rituaalinen rummutus. Kakkospuolella oleva levyn nimikkokappale on rakenteeltaan löyhempi, tuoden mieleen kosteisiin viidakoihin unohtuneita muinaisten kulttuurien temppeleitä. Vinyyliformaatti on selkeästi Herbst9:lle eduksi, antaen äänille enemmän lämpöä ja syvyyttä.

Consolamentum ei sinällänsä tuo mitään uutta Herbst9:n soundiin, vinyylin salliman syvemmän äänen lisäksi, mutta Herbst9 on toisaalta sen verran vakuuttava esitys, että siihen ei ihan heti kyllästy.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot