Herbst9 - Buried under Time and Sand

Herbst9 on ensilevystään From a Dark Chasm Below saakka profiloitunut aivan oman tyylisekseen, persoonalliseksi ja laadukkaaksi artistiksi, ja seuraavat julkaisut ovat vain vahvistaneet tätä tyyliä. Vaikka yhtäläisyyksiä esim. Inaden, Sephirothin ja Deutsch Nepalin kanssa on jonkin verran, on kuitenkin Herbst9:n tyyli harvinaisen vakaan persoonallinen. Niinkin pitkälle että voisi sanoa Herbst9 olevan yksi määrittäjä LOKI-soundille.

 

 

Artisti: Herbst9
Formaatti: CD
Levy-yhti÷: LOKI Foundation
Julkaisuvuosi: 2005

Kesto: 62:04

Kappaleita: 10

Kaksikon uusi yllätysalbumi Buried under Time and Sand tuo kuitenkin mukanaan radikaaleimman kurssinmuutoksen. Levy on temaattinen tutkimusmatka muinaiseen lähi-itään, Sumerin, Assyrian ja Babylonian valtakuntiin. Tällainen teema sinällään on luonnollinen jatke Herbst9:n abstraktimmalle muinaisuudesta ammentamiselle. Musiikissakin on paljon tuttua, mutta myös hyvin paljon vierasta. Samalla tavalla kuin levyn teemakin on tällä kertaa selkeämpi ja määritellympi, on myös musiikki selkeämpää ja helpompaa kuin aiemmin, voisi sanoa että tämä on paljon musikaalisempi levy kuin mitään mitä yhtye on aikaisemmin tuottanut. Patarummut lyövät tahtia hyräileville kuoroille ja itämaiset melodiat ovat vahvasti etualalla, eivät vaimeana taustaelementtinä. Tämä tekee ehkä Buried under Time and Sandista Herbst9:n helpoimmin lähestyttävän tuotoksen, mutta samalla se saa sen tuntumaan paljon aiempaa latteammalta. Kappaleet kuten Lord of the Shining Crown tai Etemenanki - Foundation of Heaven and Earth tuntuvat osittain jopa huonoilta Raison D´être-imitaatioilta. Vain muutamat kappaleet kuten Of Gods and Demons tai 4000 Years of Damascus muistuttavat siitä mistä yhtyeestä tässä oikeasti on kysymys.

Ei pidä kuitenkaan tulkita minua täysin väärin - jos tämä levy tulisi joltakin tuntemattomalta artistilta, pitäisin sitä todella onnistuneena. Herbst9 on kuitenkin itse asettanut oman rimansa sen verran korkealle, että tässä mennään pahasti ali. Oiva esimerkki epäonnistuneesta tyylinmuutoksesta.

John Bj÷rkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot