Hei - Meri
Meri sisältää tavaraa Hein kahden edellisen, erinomaisen albumin väliltä. Se on pitkälti peräisin vuodelta 2003. Sävellysrakenteiltaan albumi muistuttaa enemmän Yksi-levyä, mutta sointi on selvästi akustisempi ja orgaanisempi, ja siten lähempänä Laivoja ja Junia-albumia. Soundissa on myös jotakin tälle levylle aivan omaa, ja siksi se ei vertaannu artistin muuhun tuotantoon aivan yhtä herkästi kuin voisi. Synkässä äänimaisemassa liikutaan, mutta varsin pitkälti pikemminkin musiikkina kuin pelkkänä mattona.

Artisti: Hei
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: Tule Ystävänä
Julkaisuvuosi: 2006
Kokonaiskesto: 59:57
Kappaleita: 5

Kaikessa on läsnä ajattomuuden tuntu, jota oudot äänet ja avausraidan rätinä vielä korostavat. Aivan kaikki palaset eivät osu kohdalleen; erityisesti Kielet-raidan supina jää, vaikka toimiikin, irti taustastaan. Silti paketti on hyvä, hämmentävän yhtenäinen kokonaisuus, jopa silloin kun sello on erittäin selvästi pinnalla. Upeimmat hetket ovat kahdella viimeisellä raidalla: Zeppelin on leijaileva, utuinen ja hyvin hienovaraisella tavalla synkkä, Laivoja ja junia -levyn kappaleet nimensä kautta mieleen tuova Valkoinen Musta vastaavasti paljon ambientmaisempi ja maisemallisempi.

Kaikista hyvistä puolistaan huolimatta tätä albumia vaivaa yksi käytännön ongelma. Se ei ole likimainkaan yhtä voimakas kuin kaksi edeltäjäänsä, ja siten jää vain "erittäin hyvän" asteelle. Mukava lisä yhtyeen valikoimaan se silti on.

Jiituomas
Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Meri contains material from between Hei's two magnificent earlier albums. It's mostly stuff that was made back in 2003. In a compositional sense it's closer to Yksi, but the tone and sound style are clearly more acoustic and organic, taking it actually closer to Laivoja ja Junia. Yet there is also something unique in the sound, making this disc also stand on its own and creating a mood where it does not get compared to the other albums as easily as one might expect.

Everything is covered with a feel of timelessness, further emphasized by weird noises and the crackling of the opening track. Some pieces do not completely fit: especially the low mutterings on Kielet, though effective, stay too distant from the rest of the song. Yet the album stays as an astonishingly singular, holistic work, even when the cello is very clearly on top of other sounds. The best moments come near the end: Zeppelin is a flowing, dreamy and subtly gloomy piece, and Valkoinen Musta (by name very reminiscent of a track on Laivoja ja Junia) very ambient-like and soundscapy.

Despite all its upsides, this album faces one essential problem. It isn't at all as powerful as its two predecessors, and thus it's only "very good". It is, nevertheless, a welcome addition to the artists' works.

Jiituomas