Halo Manash - r.A.S.H.n.k.a-RA

Tätä Halo Manashin r.A.S.H.n.k.a-RA-projektia, joka voidaan samalla laskea artistin neljänneksi kokopitkäksi, on odotettu jo sen verran pitkään että se on melkein ehtinyt unohtua. Tällä projektilla Halo Manashin muodostavat Anti Ittna H. sekä Akiz. r.A.S.H.n.k.a-RA on toteutettu pohjoisen erämaissa neljän päivän aikana ja se ilmentää neljää eri elementtiä. Samalla myös projektin kaksi tekijää ja kaksi julkaisumuotoa luovat sille polaarisen kaksijaon. Selkeämmin ilmaistuna r.A.S.H.n.k.a-RA koostuu vinyylilevyllisestä musiikkia sekä DVD:stä jolla on filmimateriaalin lisäksi oma ääniraitansa.

 

Artisti: Halo Manash
Formaatti: LP + DVD
Levy-yhtiö: Kaosthetik Konspiration
Julkaisuvuosi: 200
7
Painos: 500 kpl.

Vinyylilevy jakautuu konseptin mukaisesti kahden puolen pitkään raitaan, jotka molemmat kehittyvät ja vaihtelevat monipuolisesti. Sitä kuunnellessa on ilo huomata että Halo Manash on siitynyt hyvin uudenlaisiin äänellisiin ilmaisumuotoihin ja se poikkeaa täysin aikaisemmista julkaisuista. Ääni on erittäin orgaaninen ja maanläheinen, ja jokaisessa osuudessa on aivan oma tyylinsä. Aivan erityisen onnistuneita ovat levyn alku- ja loppuosiot. Ensimmäistä leimaavat lämpimän melodiset kitaradronet, jotka kehittyvät kohti ekstaattista rummuttelua. B-puoli puolestaan kehittyy toiseen suuntaan, pimeästä ja levottomasta rauhallisempaan ja seesteisempään kellojen ja soivien kulhojen äänimaailmaan.

DVD-osiota ei missään tapauksessa pidä nähdä minkäänlaisena kylkiäisenä, vaan se on vähintäänkin tasavertainen osa julkaisua vinyylin kanssa. Usein tällä alalla videot ja DVD-lisäosat ovat nimenomaan toimineet "pienenä lisäbonuksena" ja yleensä videomateriaalin laatu on vaihdellut kököstä parhaimmillaan mielenkiintoiseen. r.A.S.H.n.k.a-RA:n DVD ei ole mitään sinnepäinkään, vaan kyseessä on todella ammattimaisen taiteellisella otteella toteutettu filmi (mainittakoon että toinen tekijöistä on media-alan ammattilainen ja se näkyy), joka dokumentoi r.A.S.H.k.a-RA:n ritualistista tekoprosessia ja samalla myös ilmentää sen henkeä. DVD samalla valottaa Halo Manashin ja muiden Helixes-projektien takana olevaa kokonaisvaltaista esoteerista työskentelyä, josta levytetty äänimateriaali muodostaa vain yhden ulottuvuuden. Osa yleisöstä ei toisaalta koko uskonnollis-esoteeriselle puolelle lämpene, ja heille kenties puolen tunnin filmi jossa kaksi miestä oransseissa kaavuissa naamat tuhkattuna heiluttelevat luita metsässä on joko tylsä tai huvittava, mutta sille osalle jotka ymmärtävät ja ovat kiinnostuneita Halo Manashista kokonaisuutena, filmi on taatusti hyvin antoisa ja mielenkiintoinen teos.

Yhteenvetona voin vain sanoa että sekä musiikillisesti että muuten r.A.S.H.n.k.a-RA on todella onnistunut kokonaisvaltainen teos joka myös kiitettävästi osoittaa Halo Manashin kykyä muuntautua ja uusiutua. Erityisesti teokseen kuuluva filmi tekee tästä pakollisen hankinnan kaikille jotka ovat vähääkään kiinnostuneita Helixes-projektien esoteerisesta puolesta ylipäätään.

John Björkman


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot