Haava - Ylistyslaulu kirvelevälle historialle

Tuoreemman suomalaisen experimental-kaartin suuriin lupauksiin kuuluvan Haavan debyytti on käytännössä "vain" levylle siirretty muoto artistin verkossa jaossa olevasta materiaalista. Taiteilijanimen takana olevan Taneli Laasosen musiikki on kuitenkin sellaista, että se ehdottomasti ansaitsi päästä helpommin käsiteltävään muotoon, niin hyvästä tavarasta on kyse.

 

Artisti: Haava
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: Omakustanne
Julkaisuvuosi: 2004
Kokonaiskesto: 55:04
Kappaleita: 9

Levyn aloittava, pitkä ja hidas Paholaisen parjattu piano on varsin hillitty - eikä erityisen ihmeellinen - pianoa ja kohinaa -biisi, mutta luo erinomaisesti tunnelman koko albumia varten. Se liukuu saumattomasti vielä kohisevampaan seuraajaansa, kunnes teema sitten vaihtuu mainiolla Mutations of a Dream -kokoelmallakin mukana olleeseen erinomaiseen kappaleeseen Turhautuneiden tunteiden tehdas, jota hallitsevat paljon kolisevammat ja hitaammat maisemat. Toisin kuin nimestä voisi odottaa, Ylettömän laupeuden luostari on varsin minimalistista lo-fi noisea, jossa on yksi pehmeä tausta-aalto ja sen päällä pieniä särinöitä. Alussa ärsyttävän kappaleen ääni täyteläistyy komeasti loppua kohden. Melodiallisempi Messu sieluttoman muistolle noudattaa periaatteessa samaa kaavaa, mutta sen äänet ovat niin erillään toisistaan ettei niistä synny synteesiä vaan ne vain häiritsevät. Sen jälkeisen, varsin onnistuneen äänimaisemakappaleen jälkeen tullaan levyn toiseen heikkoon kohtaan: Vaiettujen valtakunta on käsiteltyä huutoa ja ärsyttävää tööt-tööt -ääntä. Molemmilla tasoilla on runsaasti variaatioita, mutta ne jäävät vain häiriöksi. Levyn ehdoton helmi on toiseksi viimeisenä soiva Antakaa sydämettömänkin levätä. Se on pehmeän melodinen, pianomainen biisi loistavalla kaiulla, mukanaan pientä jupinaa, mikitettyä sydäntä ja nouseva kohinaääni. Lopussa kappale katkaistaan erittäin teatraalisella äänivallilla. Parilla ensimmäisellä kerralla biisi vain rasittaa, sitten sen juuri ja juuri tajuttavuuden rajalla nerokkaasti liikkuva äänikollaasi alkaa jäädä päähän. Se kiskoo keskittymään itseensä, ja kruunaa koko homman loppupuolella olevalla yskäisyllä joka muistuttaa siitä että kyse ei (luultavasti) ole lainkaan loopista. Albumin viimeinen raita käyttää poikkeuksellisen hyvin eristä kaikkein vaikeimmista äänilähteistä, pienen lapsen pulinaa. Muilta osin se on rätisevää ambientia. Tyylilajissaan se on oikein mainio, mutta samplejen tunnistettavuus ei varmastikaan miellytä kaikkia kuulijoita.

Ylistyslaulu on varsin epätasaista tavaraa, mutta eihän se yllätä kun kyse on tavallaan koosteesta näytteitä. Itse asiassa se pysyy siihen nähden loistavasti kokonaisuutena. Hiomisvarasta ja muutamasta heikosta hetkestä huolimatta tätä levyä voi silti lämpimästi suositella.

Jiituomas

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot