Golgatha - Tales of Transgression and Sacrifice

Golgatha lukeutuu niihin uusiin kiinnityksiin jotka tekivät todella kovan vaikutuksen Cold Meat Industryn uusia artisteja esittelevällä All My Dead Friends-kokoelmalla. Yhtye on ilmeisesti ollut nurkissa jo jonkin aikaa sillä pikainen tarkastelu osoittaa että takana on jo kaksi kokopitkää. Niiden tyyli taitaa kuitenkin olla kliseisempää neofolk-osastoa. Tämä kauniisti pakattu kolmas kokopitkä edustanee kuitenkin jonkinmoista tyylinmurrosta.

 

Artisti: Golgatha
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Cold Meat Industry
Julkaisuvuosi: 2007

Kesto: 45:27

Kappaleita: 13

Tales of Transgression and Sacrifice koostuu sekoituksesta tyylejä - se on osittain jonkinlaista neofolkia joka tanssii rajalla Boyd Rice tai Ordo Equilibrio-tyylisen synkän ritualismin ja Dead Can Dance- tai Arcana-tyylisen eteerisemmän puolen kanssa, ja osittain taas rituaalista mystiikka-äänimaisemaa höystettynä todella vahvoilla rummuilla. Levystä saa hyvän kokonaiskäsityksen jo alkuraidoista: Prologue: Scars on eteerinen äänimaisema upeasti kumisevilla rummuilla, Man of Fire (Black Sun) taas rituaalista folkkia mahtipontisesti julistavin miesvokaalein. Tämän jälkeen rauhallinen Sacred luo hyvän tauon ennen varsin perinteistä neofolklaulua Garden of Love (v.II), jossa on oikein nätit naisvokaalit. Rite of Spring (v.II) teki jo todella kovan vaikutuksen All My Dead Friends-kokoelmalla ja kappaleen upeat rummutukset luovat todellisen kohokohdan. Tunguska on kauniin kevyt naishyräilyn siivittämä teos, Hag=All puolestaan rytmisesti jyskyttävä raskaampi teos. Ja niin edelleen. Lähes kaikki levyn kappaleet ovat erittäin onnistuneita sekä itsenäisinä kappaleina että osana levyn kulkua, yhdellä poikkeuksella. Levyn toiseksi viimeisenä soiva neofolk-raita Flesh of the Orchid (v.II) on reippaasti muuta levyä heikkotasoisempi ja paljastaa ikävästi vokalisti Christoph Donarskin puutteelliset laulutaidot. Yhden kehnon kappaleen ei kuitenkaan pidä antaa haitata kokonaisuutta.

Vaikka Tales of Transgression and Sacrificea voisi ensi alkuun ajatella pelkkänä sekoituksena vaikutteita suosituimmilta Cold Meat-yhtyeiltä (samaa sanottiin aikanaan myös Coph Nia:sta), on se kuitenkin kokonaisuudessaan todella onnistunut ja sujuva keitos, josta muodostuu aivan omintakeinen ja erittäin onnistunut tyyli. Onnistuneinta omasta mielestäni ovat äärimmäisen elävän kuuloiset rummut, helistimet ja muut orgaaniset soittimet. Pienet neofolk- ja ethereal-elementit välissä toimivat täten myös oikein hyvin. Mielestäni Golgatha osoittaa tässä olevansa aivan eri maata kuin esim. viime vuosina CMI:lle ilmestyneet lukuisat keskinkertaiset darkwave/ethereal-bändit. Levy saa minulta erittäin lämpimät suositukset ja jään ainakin itse innolla odottelemaan innolla Golgathalta lisää väkevän elävää rituaalisoundia.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Golgatha is one of the few new Cold Meat Industry-artists that really managed to impress me on the All My Dead Friends-sampler. The band seems to have been around for a while already, as a quick background check reveals that they already have two full-length albums out from before. Their style seems to be more in the direction that I would call "clichéd" neofolk, but it seems like this beautifully packaged third album represents a stylistic breach.

Tales of Transgression and Sacrifice consists of a blend of styles - it is partially neofolk dancing on the limit between dark ritualism a´la Boyd Rice or Ordo Equilibrio and a more ethereal side in the vein of Dead Can Dance or Arcana, and partially mystic ritual soundscapes, often spiced with some very strong percussion. The beginning tracks give a good overview of the whole: Prologue: Scars is an ethereal soundscape with magnificently echoing drums. Next, Man of Fire (Black Sun) ritual folk with epic spoken vocals, after which the peaceful Sacred creates a good breather before the next neofolk song Garden of Love (v.II) which features very nice female vocals. Rite of Spring (v.II) already made a big impression on the All My Dead Friends sampler, and it´s magnificent drumming creates a high point for the album. Tunguska is again an ethereal piece with female vocals, Hag=All more heavy and rhythmic, and so on. Almost every track on the album is very well-made, both independently and as part of the whole, with one exception. The next-to-last song Flesh of the Orchid (v.II) is of considerably lower standard than the rest of the album as well as an embarassing display of Christoph Donarski´s lack of singing skills. But one track need not ruin a good whole.

At first, Tales of Transgression and Sacrifice could be called a conglomeration of influences from the most popular CMI acts (even Coph Nia was in the beginning subjected to the same accusations), but in the end it turns out to be a successful, personal and stylistic whole. The biggest success, and main element to elevate Golgatha above so many other newcomers, is the very living sound created by drums, rattles, gongs and other organic instrumentation. Weaving in some elements of neofolk and ethereal among this seems to work very well. This record gets my warmest recommendations and I will eagerly start waiting for more of Golgatha´s strong ritual sound.

John Björkman