Gelsomina & Squamata - Private Live Show 29.9.2006 Turku / Finland

 

Tässä on tarjolla erittäin mainio katsaus suomalaisen underground-noisen luonteeseen, kunnon UG-hengessä. Kalseilla väreillä ja tyyliin erinomaisesti sopivalla hillityllä käsivaralla kellarissa kuvattu 20-minuuttinen, jonka aikana neljä erittäin kiltin näköistä miestä riehuu kuin stereotyyppinen urpo snagarilla puoli neljältä. Tosin sillä erotuksella, että nämä jätkät tarjoavat samalla todella kovalaatuista noisea. Tallenteen soundi on hyvin puhdas, miksauspöydästä otetun oloinen. Alussa se tuntuu hyvin etäiseltä kuvaan nähden, mutta tunne katoaa kokonaan esityksen kehittyessä. Molemmilla artisteilla on tekemisen ja keskittymisen tuntu omissa seteissään, hillitystä staattisuudesta avoimeen raivoon ja hortoiluun asti.

Artisti: Gelsomina & Squamata
Formaatti: DVDr
Levy-yhtiö: Freak Animal
Julkaisuvuosi: 2007

Kokonaiskesto: 20:44
Kappaleita: 3

Gelsominan paketti (10:14) ei ole artistin vahvinta materiaalia, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun Pekka PT alkaa karjua ja vinkua mikkiin, hyvin välittyvä tunnelma tempaisee mukaansa. Ja kun pellit ja irtolautaset niiden päällä alkavat paukkua, ei paremmasta väliä.

Filmi liukuu erinomaisesti niin kuvana kuin äänenäkin suoraan Squamatan settiin (6:28). Yhtyeen taso on nykyisin todella kovaa, mikä näkyy niin tässä showssa kuin hillittömän vahvalla Junkyard Behemoth-materiaalillakin. Soundi on todella tuhti, rakenteet vahvoja ja hillitty rytmisyys hienosti mukaansa tempaavaa. On ilo katsoa kuinka herrat keskittyvät soittamiseen, vain ae:n pieni tahdissa nyökkäily paljastaa eläytymisen muuten hallitun kuoren alla. Ja kun konerätinästä ja ao:n konkreettisesta kolinasta siirrytään riehumaan - todellakin riehumaan! - metalliosien kanssa masiinan pauhatessa yhä taustalla, ei esitys jätä taatusti yhtäkään noisefania kylmäksi.

Ja juuri kun kaikki romu näyttää olevan jo käytettynä, kamera siirtyy taas Gelsominan sektorille, missä Pekka vääntää ensin koneen syytämään ääntä ja sen jälkeen viskaa ensimmäisen tynnyreistä etualalle. Seuraa neljä minuuttia jotakin joka muistuttaa kännistä sohloilua, jonka aikana kaikki koliseva pannan paskaksi, mutta raivo, takominen ja kaatuilu pysyvä koko ajan samalla suhteellisen turvallisella osalla esiintymis"lavaa". Vaikka koneisiin ei juurikaan puututa, on syntyvä bändien yhteinen materiaali (4:02) ensiluokkaista old school -noisea, jonka syntymistä on todellakin ilo seurata.

Keikka loppuu taputuksiin, jotka tuntuvat tulevan harvalta mutta sitäkin vakuuttuneemmalta yleisöltä. Heti perään napsahtaa vielä neljä erittäin hyvin kohteitaan kuvaavaa Freak Animal-videoiden traileria kaupan päälle (tai ehkä pikemminkin houkutteiksi), tämä keikka mukaan lukien. Keikan kesto on paperilla lyhyen oloinen, mutta katsottuna tuo reilut 20 minuuttia on mitä sopivin. Materiaali ehtii täysiin oikeuksiinsa niin koneiden kuin pellinkin osalta, ilman että puutumista ehtii tapahtumaan. Ei voi kuin kehua.

En usko että tulen katsomaan tätä kovin usein, mutta olen helvetin tyytyväinen siitä että omistan tämän kiekon.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot


Here is an excellent look into the nature of Finnish underground noise, done in the proper UG spirit. It's 20 minute, very fittingly hand-cam shot, recording with faded colors of one live show, during which four very mild-looking men rave and rage like drunken madmen looking for a fight. With the important difference that these particular guys make really high-quality noise while doing so. The sound quality on the disc is very good, sounding like it's taken directly from a central mixing board. In the beginning the music seems very distant from the visuals, but that feeling vanishes as the show progresses. Both groups have a clear presence on stage, in that one can really see that they're creating the sounds and concentrating upon doing so, in styles ranging from static restraint to open rage and stumbling around. Gelsomina's performance (10:14) isn't a particularly great piece from the artist, yet when Pekka PT starts shouting and screaming into the microphone, the mood grabs a watcher along very effectively. And when metal plates and loose cymbals on top of them start banging, you couldn't as for more.

The film moves extremely nicely, in both sound and vision, to Squamata's part (6:28). The band's level of excellence is very high nowadays, something that's apparent both here and in their incredibly strong material on the split-album Junkyard Behemoth. Their tone is very robust, structures strong and restrained rhythmic sound movements highly effective. It is a pleasure to watch the gentlemen concentrate in making the music, with just ae's small nods betraying how immersed they are under their cool, controlled exteriors. And when the move from machine buzzes and ao's metal clangings to rage - hard rage - with pieces of metal on top of the continuing machine sound happens, any noise fan will certainly be impressed.

Then, just as it seems that all of the pieces of metal have been used and discarded, the camera moves back to Gelsomina's half of the area, where Pekka turns up a few more machines and then throws the first metal barrel into the front. What follows is something resembling a drunken frenzy during which everything that can make a clang is beaten to pieces, but in reality the rage, beating and falling down is restricted to one quite safe part of the "stage". Despite the fact that the artists don't do much with the machinery during this time, mostly letting them produce one pre-created sonic background, the joint material (4:02) from the two bands is excellent old-school noise. And it is very enjoyable to watch them create it.

The gig ends with clapping from an audience that sounds quite small but very, very impressed. And right after that, four very accurate trailers of this and three other Freak Animal videos follow, as a bonus (or an enticement to buy more…) On paper the 20-minute one-gig DVD seems rather short, but the duration is extremely suitable when watched. The music gets to do all it needs to, with both concrete metal and machinery, yet does not last so long that it would become boring. High applause on that decision.

I doubt I'll watch this disc very often, but I am damn glad that I own it.

Jiituomas