Fire In The Head - Screams for the Mute

 

Michael Pagen erittäin tuottelias hälyprojekti on päässyt tällä albumilla lopultakin puhkeamaan täyteen loistoonsa. F/I/T/H tekee harkitun, suunnitellun ja sävelletyn oloista noisea, jossa on pitkiä feedback-tyyppisiä kaaria joiden avulla tämä sinällään kapea-alainen materiaali pitää jännitteensä ja pysyy yhtenäisenä. Vaikutelmaa tehostaa erinomaisesti käytetty kaiku, joka tekee pitkälti vain yhdellä alueella liikkuvasta hälystä ohuen taidenoise-kerroksen tai vallin sijasta kokonaisen tilan. Kaikessa on rakenne ja tarkoitus. Voimakkaimmin tämä näkyy kahdessa ensimmäisessä raidassa sekä levyn päätöskappaleella.

 

Artisti: Fire In The Head
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: Deserted Factory
Julkaisuvuosi: 2005
Painos: 200 kpl
Kokonaiskesto: 40:25
Kappaleita: 8

Heikoimmillaan - lähinnä toiston, ei soundien takia, ollaan levyn nimikappaleessa. Koko ajan säilyy tuntu siitä, että levyn tapahtumia on mietitty ja että niiden eteen on nähty vaivaa. Tämä, yhdistyneenä kappaleiden hienoon rakenteeseen ja soundiin, tekee Screams for the Mutesta yhden viime vuosien kiinnostavimmista noiselevyistä, ei ehkä voimakkainta, mutta yhden rakenteellisesti kiehtovimmista. Käsittääkseni artistin tyyli on jo muuttunut tämän julkaisun tekemisen jälkeen, mikä vihjaa siihen että yksi tyyli on nimenomaisesti tiivistynyt tässä pisteessä, ja onkin tehnyt sen ensiluokkaisesti.

Erittäin hyvä ja fiksusti tehty kokonaisuus.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Michael Page's very productive noise project has reached its full bloom with this album. F/I/T/H creates noise that seems planned and composed, with long feedback-like sound arcs that enable this essentially short-range material to keep its tension and preserve its integrity. The effect is further intensified by the excellent use of echo that transfers the highly single-field distortion into a fully spatial feel instead of the thin art-noise layer or wall of sound it would otherwise become. Everything seems to have a structure and a purpose. This is at its most obvious on the two first tracks and the final one.

The album is at its weakest - due to repetition, not sound - during the title track. Yet even then the sense of well-thought-of elements remains, the feel of serious effort and contemplation. That, combined with the great structures and sound of the pieces, makes Screams for the Mute one of the most interesting noise albums of the recent years. It's not one of the most powerful, to be honest, but one of the most fascinating in a structural sense. If I've understood things correctly, the artist's style has already moved on after the completion of this record. But that, in my opinion, simply means that the apex of this particular idea was reached on this album, and was reached in an excellent manner.

A very fine, very smartly done record.

Jiituomas