Faun näyttää jättäneen koneellisen taustan taakseen, ja hyvä niin. Yhtenä ehdottomasti kiehtovimmista yhtyeistä uuden folkin, neofolkin ja perinnemusiikin rajamaila, Faun ansaitsee tulla kuulluksi ilman turhaa pop-painolastia. Edenin kappalevalikoima liukuu hyvin perinteisen tavaran (Adam Lay Ybounden) uudesta sovittamisesta ja muuntelusta aina korvamato-osastolle menevään tuoreeseen, lähteitä yhdistelevään tuotantoon (esim. upeasti Changesia ja Oscar Wildea fuusioiva Hymn to Pan).

Yhtyeen omat kappaleet toistavat varsin paljon heidän omia aikaisempiaan, mutta se ei estä niitä olemasta hyvin kauniita - tästä Alba on erinomainen esimerkki. Yhtyeellä on kyky tuoda niin omaan kuin perinteiseenkin materiaaliin hämmästyttävää täydellisyyttä, joka tempaa mukaansa, kuten kappaleessa Ynis Avalach. Ja osittain suomeksi oleva Arcadia on aksenttisuudessaan ja painotusvirheissään kertakaikkisen hurmaava, varsinkin kertosäkeensä kohdalla, sillä sen melodia vetää sujuvasti loitsua eteenpäin riippumatta pienistä kielivirheistä. Suvantojakin levyllä toki on, mutta ei liikaa, paitsi ehkä aivan lopussa.

Faunin tyylikkääseen tapaan levy tulee kauniisti koristellun kirjasen mukana, jossa selitetään kappaleiden taustaa, niille tarjotaan lyriikat ja runsaasti kuvitusta. Yhtyeen levy on tietoisesti keräilyesine josta ei verkkolataamalla voi omistaa kuin osan.

Jiituomas

Faun seems to have left its machine-produced backgrounds behind, and good so. As one of the most fascinating bands on the borderlines between new folk, neofolk and folklore music, Faun deserves to be heard without the overt burden of pop. Eden’s selection of songs scales from the new arrangement and variations of traditional works (e.g. Adam Lay Ybounden) to earworm-level fresh songs that combine several sources (such as the brilliantly Changes and Oscar Wilde fusing Hymn to Pan). The band’s own songs echo very much their older works, but that does not prevent them from being beautiful - Alba is a fine example of that. Faun has the ability to bring to both their own and to traditional material an amazing sense of perfection, which is very catchy, as in the song Ynis Avalach. And the partially in Finnish sung Arcadia is, with its accents and emphasis errors utterly charming, especially in its chorus, because the melody drives the spell forward despite all the tiny linguistic mistakes. The album also has its less powerful moments, but those aren’t too frequent, except maybe near the end.

In Faun’s stylish manner, the record comes packaged with a beautifully decorated booklet that explains the backgrounds of the songs, presents their lyrics and has lots of illustrations. Each of the band’s albums is a collector’s item, really owned only by possessing the whole thing, not just some downloaded songs.

Jiituomas