Vehnäsammio alkaa erinomaisen upealla pulputtavalla ambientilla ja synkällä puhe-murinalla, joita kestää nelisen minuuttia. Sitten se muuttuu paikallaan junnaavaksi jyräkitaraksi, ja pysyy sellaisena seuraavat 35 minsaa. Muutoksia toki seassa on, mutta ne eivät massan seassa ole mitenkään mielenkiintoisia.

Tiivistetysti, siinä missä edellinen levy Sateenvarjo (2008) oli kekseliäällä tavalla monipuolinen, vaikkakin hiomaton, Vehnäsammio on hiotumpi mutta puuduttavan tylsä. Se ei ole niin paikoillaan jauhava, että saavuttaisi samaa tyyliä käyttäneen Lovi-yhtyeen kaltaisen hypnoottisuuden, eikä toisaalta tarpeeksi monipuolinen lähteäkseen Nordvargr & Drakh –linjan kekseliäisyyteen genren sisällä.

Pitkästyttävää, jankkaavaa doom-kitaraa, joka ei kehity mihinkään. Äänimaisemaa joka ei kannattele itseään.

Jiituomas

Vehnäsammio begins with brilliant, bubbling ambient and gloomy speech-growl, which last for about four minutes. Then it turns into grinding guitar which goes nowhere, and stays like that for about 35 minutes more. There are of course some changes, but amidst that mass of music they are not at all interesting. In essence, whereas the preceding Sateenvarjo (2008) was innovatively many.-sided, if somewhat unpolished, Vehnäsammio is highly refined but numbingly boring. It is not staticly droning enough to get the kind of hypnotic effect received by Lovi, which used the same technique. Neither does it contain enough diversity to reach for Nordvargr & Drakh –style innovation within the genre’s limits.

Boring, static doom-guitar which does not develop. A soundscape that does not support itself.

Jiituomas