Jocko Homo - Demo 2009

Jocko Homo määrittyy minun päässäni lähinnä, niin absurdilta kuin se kuulostaakin, vapaan jazzin keinolla tuotetuksi fuusioksi radionoisea, kasari-soundtrackeja ja neoklassista. Mukana on kaikkea mollisista funk-rytmeistä huutoon ja sekamelskaan. Tietyt osuudet, varsinkin El Bimbon edellä mainittu synkkä funk noiseineen ja muokattuine vokaaleineen, uppoavat kuin häkä. Mutta joka välissä tulee sekaan palasia jotka syövät materiaalilta tehoa sen sijaan että lisäisivät jotakin uutta ja oleellista.

Artisti: Jocko Homo
Formaatti:
cd-r
Levy-yhtiö: omakustanne (demo)
Julkaisuvuosi: 2009
Kesto: 20:38
Kappaleita: 5

Levyn tuotantojälki on myös ongelmallinen: Soundit ovat lämpimät, mutta silti niin kliinisen puhtaat, että tuloksena on hyvin vieraannuttava olo - kuin söisi muovista tikkaria. Pieni rosoisuus sopisi tällaiselle materiaalille paljon puhtautta paremmin. Samat hienot rytmit pienelläkin lisähajonnalla toimisivat huomattavasti tehokkaammin. Nyt mauksi jää, että artisti osaa puuhailla softansa kanssa oikein hyvin, mutta siitä pitemmälle ei juurikaan päästä. Potentiaalia kuitenkin on, varsinkin juuri synkän rytmisen pseudo-soundtrack -tyylin suunnalla. Paljon.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

As absurd as it sounds, Jocko Homo's music sound to me mostly like a fusion of radio noise, 80's soundtracks and neo-classical, all made by way of free jazz. There's everything from down-key funk rhythms to screams and chaos. Certain segments, particularly the aforementioned dark funk with noise and distorted vocals on El Bimbo work really well. Yet at all times, small extra pieces are thrown in, pieces which just eat away the main parts' power instead of adding something more. The disc's production quality is likewise a problem: The tone is warm, yet so clinically clean that they create a very distancing feel - like that of eating a plastic lollipop.

A bit of roughness in sound would fit this sort of music much better. And the same fine rhythms would be much more effective with even a slight disturbance. The feeling evoked by this now is that the artist knows his way around his software, yet doesn't go much farther than that. There is potential, though, especially towards the direction of dark, rhythmic pseudo-soundtrack style stuff. A lot of potential.

Jiituomas