Hall of Namesin pelinavaus sisältää melkoisen valikoiman erilaisia post-industrialin tyylilajeja. The Night of Broken Glass:issa hallitsevana niistä on dark ambient jota täydentää epäselväksi miksattu möreä miesääni. Välillä tunnelmaa katkovat folk-henkiset kosketinmelodiat sekä radionoisen kaltainen kapea hälyaalto. Sitä, ja seuraavaa Welcome into my Home:a (joka puolestaan alkaa militantti-industrialina ja päätyy jupinaan ja kitaraan) yhdistää se, että molempien palaset ovat oikein lupaavia mutta toimivaa kokonaisuutta ei synny. Lisäksi jälkimmäisen "Tervetuloa Vammalaan!" -puhe särähtää ainakin suomalaiseen korvaan pahasti.

Sama ongelma vaivaa myös seuraavia raitoja, joita on vaikeampi luokitella: kaikessa on hyviä osia, mutta ei riittävän voimakasta rakennetta. Muuten hyvin toimiva Minun Pimeyteni myös kärsii liian tunnistettavasta rytmistään. Kiehtova muutos tilanteeseen on melodian ja hajonnan tasapainon hyvin tavoittava Good Night, Crystal Night, jossa palat on saatu loksahtamaan mainiosti yhteen. Valitettavasti kyseessä on sellainen raita joka toimii lähinnä albumin osana, ei itsenäisenä teoksena, eli se pääsisi oikeuksiinsa hiotummassa ympäristössä. Sama koskee seuraavaa kappaletta The Years of Desolation. Viimeisellä raidalla korostuu jälleen alkupään ongelma, eli se ettei folk-melodia pienin lisukkein jaksa kantaa edes lyhyttä aikaa jollei se ole todella poikkeuksellisen tasokas.

Levyltä näkee valtavan selvästi, että artisti on tehnyt sellaista musiikkia kuin itse haluaa. Silti tulosta olisi selvästi tarvetta hioa tehokkaammaksi. Palasten välisten yhtäläisyyksien - ja erojen - korostaminen olisi hyvä alku, samoin niiden rytmittäminen toistuvammiksi nykyisen "yhdestä teemasta toiseen" tyylin sijaan. Lupaavaa, mutta ei vielä valmista. Selkeimpänä vahvuutena melodioilla luodut vahvat tunnelmat, asia joka kertoo siitä, että hionnan tarve on kappalerakenteiden viimeistelyn, ei musiikillisen luovuuden tai osaamisen puolella.

Jiituomas