Djenjer - Vortex


Marokkolaisen Djenjerin debyyttialbumi koostuu dark ambientista, joka on tehty hyvin karkein ja rujoin keinoin. Hyvällä tavalla karkein ja rujoin. Kappaleiden nimistä (esim. Black Star Dying tai Around Newborn Stars Melted Planets Spin) huolimatta tämä ei ole mitään Lustmord-kloonattua avaruusmaisemaa, vaan karulla tavalla vinkuvaa ja hyvin konkreettisen oloista hälyambienssia. (Avaruudellisempi kaiku olisi tosin ollut kyllä hyväksi.)

Artisti: Djenjer
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: omakustanne
Julkaisuvuosi: 2006
Kokonaiskesto: 50:33
Kappaleita: 6

Yassine Maaroufi on osannut lähteä omaperäiselle linjalle, ja pitää siitä kiinni loppuun asti. Lähin vertailukohta tälle kiekolle lienee Cloaman jumalainen Cloama, eikä Djenjer edes jää kovin kauas sen tasosta. Hetkittäin (varsinkin Cosmic Tempestilla) suoraviivaisuutta on tosin liikaa. Ja tietty ulkopuolisuuden tuntu, esityksellinen etäisyys, vaivaa kautta linjan. Materiaali on hienoa, mutta ei oikeastaan kosketa kuulijaa. Jotenkin tuntuu silti siltä, että kyseessä on lähinnä tuotantopuolen ongelma, joka on mahdollista saada suht helposti kuntoon. Ja siinä vaiheessa tässä on kyseessä todella kovan luokan tekijä. Jo nyt kyllä kannattaa vähintäänkin hakea muutama näyte artistin sivuilta kuultavakseen, sen verran vakuuttavalla pohjalla ollaan.

Ei vielä aivan täydellinen, mutta erittäin hyvä. Nimi joka kannattaa painaa mieleen.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

The debut album of the Moroccan band Djenjer consists of dark ambient made in a very rough, hard way. Rough and hard in the good sense. Despite track names like Black Star Dying and Around Newborn Stars Melted Planets Spin this is no Lustmord-clone space soundscape music, but rather harshly squealing, very concrete noise ambient. (It must be said, though, that a bit more spacey echo would have done it good.)

Yassine Maaroufi has taken an original, individual path, and stayed on it all the way. The closest point of comparison would probably be Cloama's brilliant self-titled album, and Djenjer isn't quality-wise even far behind it. There is a bit too much directness at times, especially on Cosmic Tempest. And a sense of performance, of detachment, stays with the music at all times. The material itself is great, but does not reach out to the listener strongly enough. Yet it feels that this is mostly due to sound-production issues, something that can be easily fixed in the future. When that happens, this is big-name stuff. Already it is so impressive that at the very least people should go and check out a few samples from the artist's home page.

Not yet perfect, but close enough already. An artist to keep in mind.

Jiituomas