Desiderii Marginis - That which is Tragic and Timeless

Neljä julkaistua kokopitkää CD:tä Cold Meat Industrylle antaa ymmärtää, että Desiderii Marginis on vakiinnuttanut asemansa yhtiön arvostettuna artistina. Tästä kertoo myös marraskuulle 2005 suunniteltu Pohjois-Amerikan kiertue yhdessä kahden muun CMI:n "ison nimen" Sephirothin ja In Slaughter Nativesin kanssa. Kiertue kaatui viime tipassa byrokraattisiin sotkuihin, mutta Johan Levinin luotsaama Desiderii Marginis olisi tyylilajiltaan sopinut loistavasti mainittujen bändien jättämään tyhjiöön ambientin ja industrialin välimaastoon.

 

Artisti: Desiderii Marginis
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Cold Meat Industry
Julkaisuvuosi: 200
5
Kesto: 55:43

Kappaleita: 9

Albumin nimi "That which is tragic and timeless" viittaa amerikkalaisen maalarin Mark Rothkon luonnehdintaan taiteen syvimmästä olemuksesta. Ajatonta tai ei, seuraavaksi on syytä selvittää josko Desiderii Marginis olisi onnistunut luomaan tällä levyllään jotakin uudenlaista äänimaisemaa ja todellakin tekemään taiteestaan ajan hammasta kestävää.

Levyn aloittava Worlds apart vihjaa siihen suuntaan, että akustinen kitara voisi olla yhä enemmän se uusi innostuksen kohde, joka syntikkamaton päälle soitettuna estää ambientia jämähtämästä paikoilleen. Ja kyllähän pinnalle miksattu akustinen kitara tässä kappaleessa se kaikkein kiinnostavin ainesosa onkin, sen puuttuminen vähentäisi kuuntelunautintoa huomattavasti. Ei tässä silti missään neofolk-rintamassa vielä olla, mutta yhteistä kummallekin on yksinkertainen säestys kitaralla. Ambient-maisemissa levyllä enimmäkseen liikutaan, mutta sanoisin silti tyylilajin nytkähtäneen aikaisemmalta ambient/industrial-akselilta aavistuksen kohti ambientin ja neofolkin risteytystä. Ja kas, veikkaanpa tulevaisuudessa kitaran ilmestyvän yhä voimallisemmin dark ambientiin eikä puheena ole nyt drone-tyyli.

Kun puntaroin levyä edellisen pohdiskeluni pohjalta, on minun "traagisesti" todettava albumin vähemmän akustista kitaraa sisältävien kappaleiden todellakin kuulostavan vähemmän mukaansa tempaavilta ja siitä kärsii sitten kokonaisuus. Tämä johtuu osaksi siitäkin, että olen vuosien varrella tullut kovin nirsoksi kaiken dark ambientin suhteen. Esimerkiksi aikaisemmin olisin varmasti pitänyt kappaletta It's a cold trail mestariteoksena, nyt se on minulle vain varsin ok biisi.

Levyn parhaimmistoon voi lukea aloitusraidan lisäksi reilun 8 minuuttisen kappaleen Still life, jossa yhdistyy folkahtava kitara sekä mieltä kiihottavat efektit kauniiden taustamelodioiden kanssa. Vastakohtana sitten seuraava, maailmanlopun tunnelmia maalaava kappale Secrets of the future past, joka edustaa levyn tasalaatuisempaa puolta vailla suurempia mielenkiintoa ylläpitäviä elementtejä. Toki levyltä löytyy ilman kitaraakaan soitettua hyvää tavaraa kuten levyn päättävä Freedom's captive, jossa elävyyttä tuovat etäinen rummuttelu ja hiljainen taustalaulu.

That which is tragic and timeless on levynä kokonaisuus, jossa edeltävä kappale ikään kuin johdattelee seuraavaan. Täten yhtenä eksistentialistisena tulkintana taide siis lopulta johdattaa vapauden vangiksi ja päätösbiisissä kuuluva miehen vaikerrus onkin taiteilijan omaa melankolista kaipuuta ulos henkisestä vankisellistään. Mark Rothko ei sieltä vapautunut vaan teki pitkän syvän masennuksen jälkeen itsemurhan.

Muutamista helmistä huolimatta materiaali on paikoin turhan erottumatonta, joten tässä mielessä levy ei ole mullistava, mutta toisaalta ei lainkaan huono sijoitus aiemmista albumeista pitäneille. Tämä ei ole aivan ensimmäinen levy, joka yhdistää akustista kitaraa ja dark ambientia, mutta CMI:n hyvien jakelukanavien ansiosta se voi jäädä historiaan yhtenä merkittävimmistä tämän trendin aloittajista. Tai sitten ei, aika näyttää.

Kimmo Niukko


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Four full-length albums via Cold Meat Industry drives one to think that Desiderii Marginis has established it's position as a appreciated artist within the label. The conclusion gets stronger when you remember the North-American tour planned to be on November 2005 with two other of CMI's "big names" Sephiroth and In Slaughter Natives. The tour was cancelled due to bureaucratic mess, but musically Desiderii Marginis led by Johan Levin would have fit great between the empty place of ambient and industrial left by the above mentioned bands.

The title of the album "That which is tragic and timeless" refer to the deepest definition of art by American painter Mark Rothko. Timeless or not, next we have to find out if Desiderii Marginis has managed to create any totally fresh soundscapes and thus really make his art to hold the tooth of the time.

The starting track Worlds apart makes an allusion to the direction where acoustic guitar played over the layers of synths could be more and more the new innovation that prevents ambient music to be stuck without alteration. And strongly sounding acoustic guitar really is the best part of this song, without it the pleasure to listen the song wouldn't be as high. Yet can we not refer much to neofolk genre, but simply played acoustic guitar still remains similar to both. The album deals mostly with the ambient soundscapes, but anyway I'd say there's musically changes from previous ambient/industrial-axis a bit towards the combination of ambient and neofolk. And yes, I'll take a guess that in the future we'll see and hear guitar playing appearing a lot stronger in dark ambient and I'm not now talking about the drone music.

When I judge the album after those previous thoughts, I have to "tragically" point out that the less there is acoustic guitar in these songs the less captivating the songs are sounding and thus the whole result suffer of this. Partly this derives from the thing that during the years I've became quite choosy what comes to dark ambient music. For example I'd have earlier appreciated the song "It's a cold trail" as a masterpiece, but now it's only a quite ok song for me.

Among the best parts of the album, the opening track included, there is also this over 8 minute track Still life that carries nicely combined folkish guitar playing and mind stimulating effects along beautiful background melodies. But as a opposite, the next track Secrets of the future past, with its apocalyptic atmospheres, presents the steady part of the album where there's not many elements to keep your interest too high. Of course there's also good songs that are played without guitar such as the closing track Freedom's captive which is enlived by distant drumming and still chanting.

"That which is tragic and timeless"-Cd is an entity where the previous song always kind of conducts to the next track. Thus there's one existentialistic interpretation that art finally leads to freedom's captive and in the closing track this moaning of man really is the artist's melancholic longing out of his own mental prison. Mark Rothko didn´t break away from it but committed suicide after a long deep depression.

Despite those few pearls, the material is at some point too flat, so in that case the album isn't revolutionary, but still it ain't any bad option at all for those who've liked the previous albums. This is not the very first recording that combines acoustic guitar and dark ambient, but thanks to CMI's good distribution channels it may remain in history as one significant album as a beginner of a new trend. Or possibly not, time will tell.

Kimmo Niukko