Corpoparassita - Bambinocheride

Periaatteellisella tasolla tämän italialaisen dark ambient -bändin albumin ei pitäisi toimia lainkaan. Se on yksinkertaista ja sisältää sekä ärsyttäviä palasia että muualta (mm. Ah Cama-Sotzilta) tuttuja palasia. Jostakin käsittämättömästä syystä se toimii kuitenkin helvetillisen tehokkaasti. On kuin soittimessa olisi audiovastine vanhoille italialaisille kauhuelokuville: ei mitään uutta, mutta tunnelma on saatu niin toimivaksi että viat antaa anteeksi kuin huomaamattaan.

 

Artisti: Corpoparassita
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: Deserted Factory
Julkaisuvuosi: 2004
Kokonaiskesto: 31:43
Kappaleita: 6

Kiekon lyhyys on tässä tapauksessa etu, se on pituudeltaan hyvin optimaalinen halutun vaikutelman syntymiseen. Seassa on sekä rasittavia osuuksia että kauniita pieniä melodioita, mutta kaikkea leimaa selkeä painostavuus. Bambinocheride on ahdistavaa kuunneltavaa, kuin karu versio Atrium Carcerin mainiosta Seishinbyouin-albumista - riisutumpi ja siksi (myönteisessä mielessä) inhottavampi, vaikkakaan ei ole melodioiltaan lähelläkään sen tasoa. Yksikään kappaleista ei tällä levyllä erotu erillään edukseen, mutta kokonaisuutena tulos on mainio. Iso miinus tosin tulee siitä että osa raidoista päättyy todella töksähtäen.

Herkullisen yllättävä kokemus.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

In principle this dark ambient album by the Italian Corpoparassita should not work at all. It's simple and contain pieces that are either annoying, familiar from elsewhere (such as from Ah Cama-Sotz), or both. Due to some inexplicable reason it's nevertheless hellishly effective. It's as if my cd player were loaded with the audio equivalent of old Italian horror movies: nothing is new or truly innovative, but the mood has been so well perfected that all its flaws just fade away.

In this case, the album's shortness is an advantage. It has a length optimal to the creation of the desired mood. Within it are both stressful parts and beautiful, small melodies. Yet the overall feel is always very oppressive. Bambinocheride is disturbing to listen to, like a less polished version of Atrium Carceri's excellent Seinshinbyouin album - cruder and thus (in a good sense) more disgusting, even though it's not melodically even close to it in quality. None of the tracks on Bambinocheride truly stands out, but as a whole the result is excellent. A big minus, though, comes from the blunt way in which many of the tracks end.

A delicious surprise.

Jiituomas