Cabaret Voltaire on nykyään ehkäpä aliarvostetuin niistä industrial-musiikin suurista nimistä, jotka aloittivat aktiivisen toimintansa jo 70-luvun puolella. Yleinen kuva Cabaret Voltairesta on muodostunut pitkälti yhtyeen 80-luvun levyjen perusteella, ja harva taitaa tietääkään, että yhtye teki alkuaikoinaan paljon myös kokeellisempaa ja meluisampaa materiaalia. Nyt yhtyeen varhaisia nauhoituksia on koottu yhteen kolme CD:tä käsittäväksi Methodology '74/'78. Attic Tapes -nimiseksi tyylikkääksi boxiksi, joka sisältää vanhojen kuvien ja kollaasien lisäksi myös haastattelun klassisesta Search and Destroy -lehdestä vuodelta 1978.

Vaikka Methodology on ensisijaisesti tarina Cabaret Voltairen kehityksestä, niin samalla se on myös oiva dokumentti niistä menetelmistä tai metodologiasta, joiden avulla ensimmäiset industrial-yhtyeet tekivät musiikkia. Verrattaessa Cabaret Voltairea nykyisiin yhtyeisiin, niin en voi olla kadehtimatta kaikkea sitä yksittäisten biisien taustalla olevaa konkreettista työtä ja niihin käytettyä aikaa, jonka esimerkiksi Cabaret Voltaire on viettänyt etsiessään ja yhdistellessään soundeja, kokeillen erilaisia kappalerakenteita ja muodostaessaan näkemyksiään. Paljon niistä 70-luvun tuntemuksista, jotka toimivat Cabaret Voltairen lisäksi myös Throbbing Gristlen - ja siten myös koko industrial musiikin -kasvualustana tiivistyy Richard H. Kirkin lauseisiin "the bottom line is, it never was just about music, but about confrontation, challenging peoples conceptions on everything from sound and image to reality itself. […] In some ways thought it was just an innocent reflection of the times, not different than Beach Boys singing about surfing and the good times in California. But there was no surf to ride in Sheffield, just post war desolation, unemployment and ugly urban landscapes."

Jaakko Penttinen