Der Blutharsch - Time is thee Enemy!

Tässä on huutomerkeistä pitävän Der Blutharschin kuudes kokopitkä jos oikein lasken. Ja koska yhtyeen ura on upean Der Sieg des Lichtes Ist des Lebens Heil!-albumin jälkeen ollut tasaista alamäkeä aina surkeaan When All Else Fails!iin asti, odotukset eivät ainakaan ole kovin korkealla.

 

Artisti: Der Blutharsch
Formaatti: CD / LP
Levy-yhtiö: WKN
Julkaisuvuosi: 2004
Kappaleita: 12

Time is thee Enemy!llä on havaittavissa selkää yritystä uusiutumiseen, menevämpien, melodisempien ja tarttuvampien kappaleiden muodossa. Meno on kuitenkin pohjimmiltaan taattua Blutharsch-laatua, eli klassisen musiikin sampleista ja syntikoista kokoonkursittua humalaisen hikistä marssimusiikkia tietoisen tunkkaisilla soundeilla ja huonolla laululla.

Heti ensimmäinen kappale lapsikuoro-intron jälkeen ("Time is thee Enemy") tuntuu oikein onnistuneen menevältä rallatukselta, joka sekä iskee että jää soimaan. Albinin huono laulutaitokin onnistuu olemaan jotenkin sympaattista. Neljännessä kappaleessa Julius tuntuu yrittävän tehdä jotain Nick Cave-henkistä ja lopputulos on juuri sitä: Blutharsch yrittämässä kuulostaa Nick Cavelta. Viides kappale sen sijaan on taattu vanhan kaavan mukainen hitti: säkkipilliä, marssirumpua ja sotilashuutoja - toimii kuin tynnyrillinen ruutia 30-vuotisesta sodasta, ja jää myös omaksi suosikikseni kakkoskappaleen ohella.

Joidenkin vaisumpien rallatusten myötä siirrytään B-puolelle, jonka ranskankielinen aloituskappale (8) on myös ihan menevä. Haikean välisoiton jälkeen tuleekin varsinainen jymäytys: jumputtava 10-kappale ("In the Hand of the Master") ei kuulosta miltään muulta kuin yritykseltä risteyttää Blutharschin tyyli EBM:n kanssa! En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa (ja ei, tämä ei kuulosta pätkäätään Fire, Danger Season:illa olleelta hienolta Wumpscutin remixiltä). Seuraava kappale on ehkä vielä järkyttävämpi: jyskyttävän rumpukompin päälle italiaksi huutava Marthyna (Albinin vaimo) kuulostaa lähinnä huonolta yritykseltä tehdä uudelleen jotain The Moon Lay Hidden Beneath a Cloudin kaltaista. Loppuun ängetty sähkökitarasoolo (!) on lopullinen sysäys. Levyn viimeinen kappale, fanfaaritorvista ja konekivääritulesta koostuva Korkeajännitys-henkinen äänikollaasi sen sijaan on ihan onnistunutta vanhalle tyylille uskollista uusiutumista.

Kaiken kaikkiaan Time is thee Enemy! aiheuttaa sekavia reaktioita minussa. Se sisältää toki ihan onnistuneita yrityksiä uuteen suuntaan, taattua (vai pitäisikö sanoa loppuunveivattua?) perus-Blutharsch materiaalia, ja toisaalta aivan hirvittävän epäonnistuneita tempauksia. On tämä ehkä pykälän parempi When All Else Fails!ista, mutta silti hyvin kaukana alkuajan tuotannosta.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot