Blood Axis / Les Joyaux De La Princesse - Absinthe (La Folie Verte)

"I am ruin and sorrow. I am shame. I am dishonor. I am death. I am absinthe."
Näin ilmoittaa meille Michael Moynihan Blood Axisin ja Les Joyaux De La Princessen kiistellyn yhteislevyn alussa, ennenkuin viulisti Annabel Lee aloittaa humalaisen maanisen viulun vinguttamisen, johdattaen kuulijan absinttijuopon tukkeiseen maailmaan.

 

Artisti: Blood Axis & Les Joyaux De La Princesse
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Athanor
Julkaisuvuosi: 2001
Kokonaiskesto: 52:47
Kappaleita: 11

Levy on kahden artistin yhteisprojekti (ei siis splitti tms. jaettu teos) ja sen teemana on viime vuosisadan alun boheemitaiteilijoiden suosikkijuoma, eli absintti. Levy on aiheuttanut varsin paljon närää ainakin Blood Axis-fanien joukossa, mikä on ymmärrettävää jos odottaa samanlaista paatostelua ja rumpujen paukuttelua kuin Moynihanin ja kumppaneiden aiemmilla levyillä. Jos kuitenkin pitää mielensä avoinna ja pystyy sisäistämään levyn ainutlaatuisen tunnelman niin sen pitäisi kyllä iskeä. Absinthe on nimittäin enemmän tunnelmapohjainen ja sisäänpäinkääntynyt kokonaisuus, joka pyrkii kuvaamaan nimikkohuumeen aiheuttamia tunnetiloja ja vaikka allekirjoittanut ei Vihreään Keijuun ole tutustunut, niin levyn luoma raskas epätodellinen olo luo siitä varsin vakuuttavan vaikutelman. Suomalaisen taiteen tuntijoita suosittelen katsastamaan Akseli Gallen-Kallelan maalausta Symposium, jossa mm. Gallen ja Sibelius kovan ryyppäämisen uuvuttamina ihmettelevät epätodellisia näkymiä. Musiikillisesti Absinthe on lähinnä neoklassista oleva sekoitus Moynihanin lukemia runoja Absintin kulta-ajoilta Pariisista, viulun ja pianon soittoa sekä musiikinpätkiä vanhoilta ranskalaisilta grammarilevyiltä. Ja kaiken takana kohisee jatkuva raskas laskukänninen humina. Hetkellisesti siirrytään kepeän iloisiin nousutunnelmiin ja ylistysrunoihin, kun taas välillä juoman turmiollisuus nousee esille ja Vihreä Keiju muuttuu Vihreäksi Myrkyksi, "Le Poison Vert". Ajoittaiset hapuilevat pianonpimputukset ja toistuvasti pinnalle nousevat runot ja melodianpätkät luovat todella epätodellisen tunnelman, kunnes That Night, I Drank Deeply-runon johdattelemana alkaa levyn synkeä loppuhuipennus yltyvän rätinän säestämänä ja lopulta kaikki sammuu. Epilogina jäävät soimaan vanhat pariisilaiset grammarisuosikit.

Kerrassaan kaunis kokonaisuus, joka tosin pitää kuunnella oikeassa mielentilassa (esim. laskuhumalassa baari-illan jälkeen). Kaunis pahvikantinen pakkaus ja värikäs vihkonen jossa on vanhoja absinttimainoksia ja muuta aiheeseen ja tunnelmaan sopivaa taidetta tukee ja visualisoi kokonaisuutta.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot