Black Dice - Beaches and Canyons

Kokeellisen musiikin eri perinteitä, suuntauksia ja scenejä on nykyään hyvin moneen lähtöön, elektroakustisen musiikin älyllisestä kikkailusta metsäfolk-tyyliseen "hippi-improon" ja erinäisiin klubimusiikkijohdannaisiin.

 

Artisti: Black Dice
Formaatti: CD / 2LP
Levy-yhti÷: DFA Records
Julkaisuvuosi: 200
2
Kesto: 59:46

Kappaleita: 5

Brooklynilaisen Black Dicen Beaches and Canyons edustaa osittain sellaista todella hienon raivokasta ja syvän ilmaisuvoimaista kokeellisuutta jota ei voi kuin ihailla, mutta samalla se menee välillä ärsyttävästi huvittelun puolelle. Tyylillisesti ilmaisu on yhtenäisen monipuolista, keskeisessä osassa on soittimilla tehty melu, dronet, ja ihan musikaalinenkin musiikki. Aika ajoin tulee sellainen olo kuin tässä Skin Area kohtaisi Militian, ensialkuun ehkä oudolta kuulostava yhdistelmä, mutta loppupeleissä oikein toimiva.

Levyn aloittava Seabird ei vielä anna kunnolla osviittaa kokonaisuudesta, vaan toimii enemmänkin kevyenä alkupalana, joka ei vielä kauheasti kuuntelijaa hetkauta. Seuraavana soiva Things Will Never Be The Same tuo sen sijaan esille artistin potentiaalin täydessä loistossaan ja kauneudessaan. Vaimeasti kaikuvat haikeat melodiat toimivat pohjana erinomaiselle progressiolle jossa erilaiset melu- ja drone-elementit, ihmisäänet, rummut ja muut soittimet luovat luontevasti virtaavia eri osuuksia kokonaisuuteen joka kasvaa aina vaan rajummaksi ja meluisammaksi. The Dream is Going Down alkaa päinvastaisesti varsin meluisana ja kaoottisena, vaihtuakseen sitten rauhallisempiin (tosin silti meluisiin) maisemiin. The Dream is Going Down ei etene ollenkaan tyylikkään soljuvasti vaan melko yllättävästi töksähdellen. Silti sen keskivaiheet muodostavat levyn upeimmat, suorastaan henkeäsalpaavat hetket jossa meluisat taustat sekoittuvat kauniisti ujeltaviin melodioihin. Kappaleen viimeinen osuus sen sijaan edustaa sellaista leppoisan leppeää kokeellisuutta jota en itse niin paljoa arvosta, vaikka tuotannollisesti sen äänimaailma on myös erittäin tyylikkäästi tehty. Pitkälti pillien ja rumpujen varaan rakennettu 15-minuuttinen Endless Happiness tuntuu enemmän jonkinlaiselta välisoitolta kunnes päätösraidan Big Drop sähkökitarat pääsevät taas jylistämään (mykistävän upeaa) mahtipontista post-rock-noise-sekoitusta.

Minun on jotenkin vaikeaa suhtautua tähän levyyn - se sisältää todella käsittämättömän upeita ilmaisuvoimaisuuden hetkiä ja muodostaa tavallaan eheän mutta monipuolisen kokonaisuuden, mutta samalla siinä on myös paljon sellaista "letkeää jamitusmeininkiä" jolle en itse lämpeä, ja joka on pahassa ristiriidassa levyn ekspressiivisemmän puolen kanssa. Eritoten vokaaliosuuksista tulee joskus vähän pelleilyn makua.

Tajuttoman upea mutta samalla myös ärsyttävä levy. Suosittelen ennakkoluulottomille kuulijoille.

John Bj÷rkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot