Brighter Death Now - May All Be Dead

May All Be Dead ilmestyi tuplavinyylinä vuonna 1998 ja viimein vuonna 2000 oli vuorossa kauan odotetun CD:n vuoro. Tämän CMI-pomo Roger Karmanikin johtaman BDN:n ties monesko levy oli ilmestyessään yksi sen vuoden puhutuimmista tapauksista ja vinyylisoitinta omistamattomat kirosivat kohtaloansa. Julkaistu CD ei ole aivan identtinen tuon vinyyliversion kanssa, mutta kyllä tässäkin on 74:n minuutin edestä kaoottista voimaa.

 

Artisti: Brighter Death Now
Formaatti: CD / LP
Levy-yhtiö: Cold Meat Industry
Julkaisuvuosi: 2000 / 1998
Kokonaikesto: 74:00
Kappaleita: 6

Levy on tuhti tutustumismatka ihmismielen synkemmille urille, jonka tyylitelty (epä)poliittissävyinen ja mustavalkoinen kansitaide on muuten kunnianosoitus englannin punkveteraanille Crassille. "What is Evil but good tortured by its own hunger and thirst?", julistaa teksti kannessa. Ja Paha ei näissä yhteyksissä tarkoita mitään yliluonnollisuushömpötystä vaan niitä karmeuksia, joita ihmisen omassa päässä liikkuu. Provosoivien kansikuvien, sanoitusten ja brutaalin äänitripin avulla BDN on kuin peili, joka kääntää asiat päälaelleen ja heittääkin kaiken kuonan kuulijan itsensä niskaan! Siinä voimaelektroniikan/death industrialin idea pähkinänkuoressa. Musiikillisesti, jos siis käytämme kyseistä ilmausta, levy nojautuu erilaisten aaltoilevien taajuuksien ja nauhalooppien harkittuun yhdistelyyn, joista syntyy pahaa aavistamattomalle kuuntelijalle jumittava vaikutus. Kaiken kaoottisen melun keskeltä tunnistaa kuitenkin selkeän rytmikkyyden ja ajatuksen. Alaan vihkiytymätön ei usein tuota ymmärrä ja tuomitseekin oitis pelkäksi meluksi. Väärin, siis sanottakoon vaikka, että May All Be Dead on melua, jossa on tietty punainen lanka. Tämän äänimaiseman päälle on lisätty efektejä sekä sanoitusten mukaiset vokaalit (lue: huuto), joista BDN on saanut vähintäänkin kyseenalaisen imagon.

Studiossa masterointi- ja äänityshommissa mukana on häärinyt CMI-ympyröistä tuttuja nimiä, Ulf Söderberg (Sephiroth) ja Peter Andersson (mm. Raison d'Etre). Jälki onkin tasaisen laadukasta ja vaikea nostella biisejä toistensa yläpuolelle. 6 biisiä runsaaseen 70:een minuuttiin kertonee kappaleiden rakenteesta jotain. Eniten kuitenkin jyrää Payday, jossa on neutraaleimmat sanoitukset (hyvä niin…), mutta jonka hypnoottisesti junttaava rytmi efektiensä kera saa oikealla mielentilalla lähes ajan pysähtymään.

Tästä levystä on puhuttu paljon ja tullaan vielä muistamaan pitkään. Levyä tuskin tarvitsee suositella, sillä ne jotka materiaalia tuntevat, ovat jo lisänneet tämän ostettavien listalle ja muut osaavat vältellä viimeiseen asti… Ahdistavia tunnelmia koko rahalla!

Kimmo Niukko

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot