Atrium Carceri - Souyuan

Ruotsalainen Simon Heath eli Atrium Carceri on muutamassa vuodessa ehtinyt puurtaa esiin vaikuttavan diskografian. Tyyli on ollut elokuvamusiikkimainen ja kerronnallinen, jossa mukana niin dark ambientia, orkestraalia kuin industrialiakin. Soundia on leimannut hyvin sliipattu tyyli ja ehkä valitettavan kliininen ja digitaalinen. Jokaisella levyllä on ollut oma teemansa ja omintakeinen tunnelmansa, ja viime aikoina kehitys on muuttunut mielenkiintoisemmaksi.

Artisti: Atrium Carceri
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Cold Meat Industry
Julkaisuvuosi: 2009
Kesto: 38:00
Kappaleita: 10

Souyuan ei edeltäjänsa Ptahilin tavoin leikittele rujommilla industrial-soundeilla, mutta pehmeämpiä sähköisiä pulsseja ja droneja on paljon, sekoittuen goottilaisiin orkestraalielementteihin. Tässä siis Atrium Carcerin peruselementit. Teknistä kehitystä on mielestäni tapahtunut soundissa, joka on jotenkin paksumman ja tuntuvamman oloista kuin aiemmin, mikä on ehdotonta plussaa. Kuitenkaan kuunneltuani Souyuanin kerran, toisen ja kolmannenkin, minulle ei jälkeenpäin jäänyt oikein minkäänlaista mielikuvaa siitä. Musiikki on ehdottoman taidokkaasti muotoiltua ja sävellettyä ja sitä on todella miellyttävää kuunnella, mutta se ei missään vaiheessa ole pysäyttävää tai mieleenpainuvaa. Aiempia levyjä personoineet kohokohdat loistavat poissaolollaan.

Souyuan on siis jonkinmoista tasapaksua perussettiä. Siihen on miellyttävää välillä uppoutua, mutta se ei kaappaa mukaansa, mikä tekee siitä oivaa taustamusiikkia vaikka romaanin lukemiseen. Kaunista, mutta mieleenpainumatonta.

John Björkman


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Simon Heath aka Atrium Carceri has achieved an impressive discography in just a few years. His style is cinematic and narrative, with elements of dark ambient, orchestral as well as industrial. The sound has been polished, and perhaps too clinical and digital for some. Each record has nevertheless had a distinct personality, a theme and unique mood.

Lately, Heath has made some more interesting developments, especially on the album Ptahil. Unlike Ptahil, the new album Souyuan does not play with rougher industrial-sounds, relying more on a mix of subtle electronic pulses mixed with gothic orhestral elements - pretty much the usual basic ingredients for Atrium Carceri. I believe there is also some kind of technical development in the sound, which seems thicker, more tangible and believable than before, which is a definitive plus. However: after listening through Souyuan once, twice, even thrice, I can form no image or impression of it. The music is skillfully sculpted and pleasurable to listen to, but it completely lacks those breathtaking moments that leave an impression. These highlighs which gave the previous albums personality seem to be completely missing.

Souyuan is some very even, unsurprising basic "stuff". It is pleasing to sink into, but it does not grab a hold of you, which makes it good background listening to, for example, reading a novel. Beautiful, but not memorable.

John Björkman